Uutisia

Uutislistaukseen

Runon, laulun ilta hehkui lämpöä Kangaslammin kirkossa

Kirkonkellot soittavat kutsuaan Kangaslammin pimenevässä illassa. Kirkkosalissa on varsin hiljaista. Sitten Tapani Majuri nousee paikaltaan. Pian lauletaan yhdessä.

Tapani johtaa Kangaslammin kuoroa. Kuoro harjoittelee joka toinen torstai samassa salissa, jossa se nyt esiintyy pienelle paikalle saapuneelle joukolle. Aaro Vatasen Kehtolaulu, Juhani Komulaisen Herra, minun valoni ja M. Nybergin Syksyn tullessa vievät kuulijan kauas arkisista ajatuksista.

Kangaslammin kuoro Kangaslammin kirkossa.

Kangaslammin kuoro

Ei mikään runonlausuja

Kari Iivarista hymyilyttää, kun hänen kerrotaan illan aikana lausuvan runoja. Ennen tilaisuutta hän on vihjannut, ettei ole mikään runonlausuja. Aleksis Kiven Kaukametsän, Lauri Pohjanpään Syksyn ja Aale Tynnin Kaarisillan lausuminen kuitenkin todistaa toisin. Pohjanpään vanhat varikset heräävät eloon Karin niistä kertoessa.

– Toivottavasti kenelläkään ei ole suuria suruja elämässä juuri nyt, mutta koska kuten elämässä niitä tapaa meillä kaikilla olla, lohduttakoon tämä Merikannon laulu niissä, Tapani kuvailee esittämäänsä kappaletta, Oskar Merikannon Soi vienosti murheeni soitto. Yrjö Kilpisen Laululle täytti tehtävänsä olla laulu, jonka myötä iloitaan iloitsevien kanssa.

Tapani Majuri laulaa, Riikka Tuura säestää

Tapani Majuri tulkitsee. Pianon ääressä Riikka Tuura.

Kolme kertaa kymmenen

– Kymmenes kymmenettä sopii meille erinomaisesti esiintymispäiväksi, sillä Laalajat täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta, Laalajia tämän vuoden alusta johtanut Riikka Tuura iloitsi. Laalajat esittivät Markku Penttilän Sinun edessäsi painamme päämme, Pekka Simojoen Viivythän vierellä, Petri Laaksosen Taas kun ilta saa ja Erik Sommerin Päivä maillensa käy.

Viimeisen yhteislaulun aikaan taivas oli jo musta. Ulkona ilma tuntui silti lämpimältä.

Laalajat

Laalajat.

 

Kuvat ja teksti Tiia Klemettilä

2019-10-11 14:52:00.0