Avioliiton esteiden tutkinta ja esteettömyystodistus

Ennen vihkimistä avioliiton esteet tutkitaan. Sillä varmistetaan, että avioliitto on lain mukaan sallittu ja pari voi mennä naimisiin.

Avioliittoon aikovien on yhdessä pyydettävä avioliiton esteiden tutkintaa. Esteiden tutkinnan voi suorittaa se evankelis-luterilainen tai ortodoksinen seurakunta, johon toinen vihittävistä kuuluu. Myös Digi- ja väestötietovirasto voi suorittaa tutkinnan, mutta tällöin siihen ei sisälly kirkolliseen vihkimiseen tarvittavia rippikoulutietoja. Avioliiton esteiden tutkinnan voi tehdä myös kirkon asiointipalvelun katta verkossa.

Verkossa tehty avioliiton esteiden tutkinta välittyy automaattisesti seurakuntaan käsiteltäväksi. Jos pyyntö avioliiton esteiden tutkinnasta
tehdään seurakunnassa, tarvitset mukaan henkilöllisyystodistuksen (passi, ajokortti, henkilökortti). Verkkopalvelussa henkilöllisyyden varmistetaan käyttämällä pankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta.

Avioliittoon aikovien on ilmoitettava sukunimivalinnastaan avioliiton esteiden tutkinnan yhteydessä. Jos avioliittoon aikovat eivät ilmoita sukunimivalinnastaan avioliiton esteiden tutkijalle, kumpikin puoliso säilyttää oman sukunimensä avioliittoon vihkimisen yhteydessä. Lisää tietoa sukunimen valinnasta Digi- ja väestötietoviraston sivuilta.

Miksi avioliiton esteet tutkitaan?

Avioliiton esteiden tutkinnan tarkoitus on varmistaa, että avioliitolle ei ole lainmukaisia esteitä. Tällaisia esteitä ovat muun muassa alaikäisyys ja voimassa oleva avioliitto. Avioliitto ei myöskään ole sallittu läheisten sukulaisten kesken.

Eräissä erityistapauksissa avioliittoon tarvitaan oikeusministeriön lupa. Esimerkiksi alaikäiset voivat anoa tällaista poikkeuslupaa.

Avioliiton esteiden tutkintaa pyydettäessä avioliittoon aikovien on allekirjoitettava vakuutus siitä, että aiotulle avioliitolle ei ole estettä.

Todistus avioliiton esteiden tutkinnasta

Kun avioliiton esteiden tutkija on todennut, että aiotulle avioliitolle ei ole esteitä, avioliittoon aikoville toimitetaan esteettömyystodistus. Jos pari vihitään omassa kotiseurakunnassaan, pappi saa esteettömyystodistuksen mukaansa kirkkoherranvirastosta ja tuo sen mukanaan vihkikeskusteluun. Jos vihkiminen tapahtuu muualla kuin omassa seurakunnassa, vihkipari pyytää todistuksen seurakuntansa kirkkoherranvirastosta ja antaa sen vihkijälle.

Todistuksen toimitetusta avioliiton esteiden tutkinnasta saa seitsemän päivän kuluttua tutkintapyynnöstä. Esteettömyystodistus on voimassa neljä kuukautta todistuksen antamisesta. Vihkimisen tulee tapahtua tämän määräajan kuluessa. Jos määräaika on kulunut umpeen, vihkiminen voidaan toimittaa vasta sen jälkeen, kun avioliiton esteet on tutkittu uudelleen.

Seurakunnan jäsenten avioliittoaikomus luetaan jumalanpalveluksessa ja avioliitolle rukoillaan Jumalan siunausta. Jumalanpalveluksessa lukeminen ei kuitenkaan ole pakollista, kuten ei myöskään julkaiseminen Warkauden Lehdessä ja Kotiviestissä. Perinteisesti kihlakumppanit, usein myös lähimmät sukulaiset, ovat läsnä jumalanpalveluksessa, jossa avioliittoaikomus luetaan.

Lisätietoja:
Varkauden seurakunnan seurakuntavirastolta (Ahlströminkatu 19)
p. 040 183 1172. 

 

Sormusta asetetaan vasempaan nimettömään.