Kurssi: Jeesuksen ohjeita "Luukas10 - tapa elää"

pe 13.9. kello 17.30 - su 15.9. kello 15.00

Kurssi: Jeesuksen ohjeita Kuoppakankaan seurakuntakeskus

Suosittu L10T eli Luukas 10 –tapa elää perustuu ohjeisiin, jotka Jeesus antoi opetuslapsilleen lähettäessään heidät matkaan Luukkaan evankeliumin 10. luvun mukaan.

Jeesuksen ohjeet sopivat myös tähän päivään kaikkialla arjen keskellä. Toimintamalli sopii yhtä hyvin ujoille, rohkeille kuin kiireisillekin. Tavoitteena on uusi tapa elää silmät ja sydän avoimina lähimmäisille. Yksinkertaiset askeleet auttavat kristittyjä elämään uskoaan todeksi arjessaan – ahdistamatta ja ahdistumatta.

Kouluttaja Kristiina Nordman kertoo, että kurssi on herättänyt innostusta juuri konkreettisuutensa vuoksi. Kurssilla käydään läpi tuttuja asioita, mutta käytännönläheisuus herättää teoriassa tutut termit eloon myös arjessa. L10T-tapahtumia on järjestetty jo yli sadassa seurakunnassa ympäri Suomea.

L10T kutsuu kokonaisvaltaiseen elämäntapaan, jossa kuljetaan rukoillen ja rakastaen. Kun annamme rukouksen muuttaa itseämme, näkyy se myös asenteissa ja toiminnassa. Tätä elämäntapaa voi toteuttaa kuka tahansa, se ei ole varattu vain harvoille ja valituille.

L10T-viikonloppu Uskon askeleita Varkauden seurakunnassa 13.–15.9.2019

Paikka: Kuoppakankaan seurakuntakeskus, Kuoppakankaankatu 11, 78200 Varkaus

Tervetuloa mukaan suositulle L10T-kurssille, joka perustuu Luukkaan evankeliumin 10. lukuun. Koulutus rohkaisee osoittamaan Jumalan rakkautta arjessa ja kutsumaan toisia hyvän Jumalan yhteyteen. Yksinkertaiset askelet auttavat kristittyjä elämään uskoaan todeksi luontevalla ja innostavalla tavalla.

Ohjelma

Pe 13.9. klo 17.30–20.00

  • Perehdytään L10T-elämäntapaan ja katsotaan elämäntapa-DVD (välissä tarjoilutauko)

La 14.9. klo 9.30–16.00

  • 9.30 Aamukahvi
  • 10.00 Askel 1 Siunaa
  • 12.00 Lounas
  • 13.00 Askel 2 Ystävysty
  • 14.30 Kahvi
  • 15.00 Askel 3 Auta missä voit

Su 15.9. klo 10–15

  • 10.00 Askel Kerro Jeesuksesta, Mystory, The Four
  • Elämäntapa käytäntöön
  • 12.30 Lounas
  • 14.00 Messu

Kurssin pitää ja lisätietoja antaa: kouluttaja, TM Kristiina Nordman puh. 0400 792 622 tai kristiina.nordman@sana.fi. Yhteyshenkilö Niina Pehkonen, kappalainen, puh. 0400 132 980, niina.pehkonen@evl.fi

Kurssi on osallistujille maksuton. Vapaaehtoinen tarjoilumaksu. Kurssimateriaalit: Käsikirja 17 € ja elämäntapa-DVD 15 € (kurssin voi käydä ostamatta materiaalia) Tilaisuudessa on myytävänä kristillistä kirjallisuutta.

Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Agricola, KRS Koulutuspalvelut ja Varkauden ev. lut. seurakunta

 

 


Kappalainen, vs. kirkkoherra, aikuis- ja evankelioimistyö
Seurakuntavirasto, Ahlströminkatu 19
78250 Varkaus

Katso myös

to 19.9. klo 18.00 -20.00

Kuoppakankaan seurakuntakeskus

”Yhdessä elämään” Raamattu- ja rukouspiiri

Niin paljon kuuluu ihmisen elämään, hyviä asioita ja kiitollisuuden aiheita mutta usein elämä ei kuitenkaan mene oman mielemme mukaisesti.
ti 8.10. klo 18.00 -20.00

Kuoppakankaan seurakuntakeskus

”Sisälle sanaan” Raamattuluento

Tule tutustumaan ja oppimaan Raamatun asioita!
ti 29.10. klo 18.00 -19.30

Kuoppakankaan seurakuntakeskus

Hyvän sanoman ilta

Tervetuloa hyvän sanoman ääreen.