– Julkisen vallan tehtävänä on kansalaisten terveyden- ja sairaanhoito sekä sosiaaliavustukset ja sosiaalipalvelut. Käytännön kokemus on vahvasti osoittanut, ettei julkinen valta valitettavasti kykene aukottomasti huolehtimaan lakisääteisistä, perustuslakiin kirjoitetuista palveluista.

Näin kirkkojen ja seurakuntien tekemälle diakoniatyölle syntyvää tarvetta kuvaili Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajan virasta vuonna 2019 eläköitynyt, terveystieteiden tohtori Sirkka Jakonen Varkauden pääkirkossa syyskuussa seurakunnan diakoniatyön juhlavuoden päätapahtumassa Puhetta diakoniasta.

Sirkka Jakonen on toiminut vuonna 2017 perustetun Kuopion hiippakunnan diakoniatyön neuvottelukunnan puheenjohtajana sen alusta saakka. Neuvottelukunnan tehtävänä on muun muassa seurata hiippakunnan alueella tapahtuvia muutoksia sekä tukea ja kehittää seurakuntien diakoniatyötä ja vahvistaa diakonian verkostoitumista eri viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Viime vuodenvaihteessa neuvottelukunta toteutti kyselyn hiippakunnan alueen diakoniatyöntekijöille. Tarkoituksena oli saada kattava tilannekuva seurakuntien diakoniatyön ja sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajien tekemästä yhteistyöstä.

Kyselyn perimmäisenä tavoitteena on kehittää eri toimijoiden välistä yhteistyötä kuntavetoisten sosiaali- ja terveyspalveuiden (myöh. sotepalvelut) muuttuessa hyvinvointialueiden järjestämiksi.

– Yleisenä huolena on kansantalouden kiristyminen ja valtion hyvinvointialueille antaman rahoituksen riittämättömyys. Kansalaiset ovat huolissaan sotepalveluiden saatavuudesta tiukassa rahoituskehyksessä.

Jos hyvinvointialueet ovat kooltaan, ikärakenteeltaan, sairastavuudeltaan ja organisaatioiltaan hyvin erilaisia, sitä ovat myös hiippakunnat.

– Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen keräämien tietojen pohjalta muodostettu ”sairastavuusindeksi” kertoo alueemme kuuluvan maamme sairaimpaan väestönosaan. Jo se luo paineita hyvään, eri toimijoiden väliseen yhteistyöhön, Jakonen sanoo.

Kirkon diakoniatyöllä ja sotepalveluiden tuottajien välisellä yhteistyöllä on pitkät perinteet. Jakosen mukaan tahtoa yhteistyörakenteen vaalimiseksi jatkossakin löytyy molemmin puolin. Yhteistyön suurin haaste tällä hetkellä on hyvinvointialueiden organisaation ja uusien toimintamallien luomisen keskeneräisyys. Diakoniatyöntekijöiden huolena onkin, miten ja keiden kanssa yhteistyö jatkuu hyvinvointialueisiin siirtymisen jälkeen. Toinen iso jo pidemmän aikaa yhteistyötä vaikeuttanut tekijä koronapandemian ohella on työntekijöiden vaihtuvuus.

Diakoniatyöntekijät tekevät yhteistyötä kaikkien asiakasryhmien parissa työskentelevien kanssa. Yhteistyömuodot ovat vaihdelleet riippuen paikkakunnan käytettävissä olevista resursseista, yhteistyökumppaneista ja palveluntarjoajista. Palveluohjaus onkin yksi keskeinen diakoniatyön toimintamuoto.

Kyselyn mukaan diakoniatyöntekijät kuitenkin kokevat ajoittain, että diakoniatyön kumppanuudella paikataan julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon riittämättömiä resursseja ja diakoniatyöntekijöiden luokse ohjataan asiakkaita, joiden kohdalla esimerkiksi sosiaalitoimen tiukat auttamisen kriteerit tulevat vastaan.

– Kun tiukat palvelukriteerit eivät täyty, ihminen kirjataan ulos palvelujärjestelmästä.

Tämä on Jakosen mukaan esimerkki siitä, kun palvelut räätälöidään organisaation eikä asiakkaiden tarpeet edellä. Muun muassa tähän ilmiöön sote-palveluiden uudistuksella pyritään nyt saamaan muutosta. Tulevaisuus näyttää miten hyvinvointialueet siinä onnnistuvat.

Sote-uudistus on seurakuntien ja kirkon diakoniatyön kannalta mahdollisuus kirkastaa työnäkyä ja vahvistaa ammatillista diakoniatyötä sanoittamalla sitä uudestaan niin kirkon sisällä kuin suhteessa yhteistyökumppaneihin ja kansalaisiin.

– Diakonian yhteistyöroolin selkeyttäminen on ensiarvoisen tärkeää, ettei julkisen puolen lakisääteisiä tehtäviä siirretä tai pikkuhiljaa valu diakoniatyön tehtäväksi.

Kirjoittaja Tiia Klemettilä