Uutisia

Uutislistaukseen

Merja pappi ja Sauli kanttori saapuivat Varkauteen

Kaksi ihmistä pianon ääressä.
Merja Jyrkkä ja Sauli Rissanen eivät olleet tätä juttua kirjoitettaessa päässeet vielä tekemään yhdessä töitä, mutta eiköhän sekin korjaannu ajan kanssa.

Loppusyksyn ja joulunajan tilaisuuksissa on saattanut vilahdella uusi nimi ja uusi kasvo, seurakuntapastori Merja Jyrkkä. Hän aloitti seurakunnassamme marraskuun alusta viransijaisena ja toimii pappina täällä aina ensi syksyyn saakka. 

Ihan tuoreesta papista ei kuitenkaan ole kyse, sillä Jyrkällä on takanaan yli 20 vuotta papin töitä Oulun hiippakunnassa Pohjois-Pohjanmaan alueella. Ennen pappisvihkimystään Jyrkkä toimi nuorisotyönohjaajana ja kanslistina seurakunnassa.

–Poikani ovat jo aikuisia, joten nyt elämässäni oli hyvä hetki hakea tänne Varkauteen töihin. Mietin vielä viimeisenä hakupäivänä, että lähetänkö hakemukseni. Lopulta ystäväni kannustus antoi viimeisen sysäyksen, Nivalasta Varkauteen muuttanut Jyrkkä kertoo. 

Jyrkän tehtäviin seurakunnassa kuuluvat laajasti kaikenlaiset seurakunnan tilaisuudet jumalanpalveluksista kirkollisiin toimituksen ja monenlaisiin muihin tapahtumiin. Tämä sopiikin Jyrkälle oikein hyvin, sillä hänen mielestään papin työssä mielenkiintoisinta on juuri perustyö ja ihmisten kohtaaminen.

–Isäni on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta ja äitini Karjalasta, joten on tuntunut mukavalta olla täällä puheliaiden savolaisten joukossa, Jyrkkä vielä painottaa.
Varkaudessa Jyrkkä on jatkanut rakasta harrastustaan vesijuoksua ja hänet saattaakin tavata Ilopisaran altailta tai saunan löylyistä. Hän on myös innokas käsitöiden tekijä ja sudokujen harrastaja. 

–Ilman jokapäiväistä sudokuani en tule toimeen. Yöpöydälläni on aina sudoku kesken ja uni kyllä tulee nopeasti liian vaikeaa sudokua tehdessä, Jyrkkä nauraa.

Kanttori Sauli Rissanen valittiin seurakuntaan kanttorin virkaan lokakuun alussa. Hän on työskennellyt Varkaudessa jo helmikuusta lähtien ja aikeisemmin vuosina 2007–2010. Hänen edellinen työpaikkansa oli Rantasalmen kappeliseurakunnassa ja nyt Leppävirralla asuvan Rissasen työmatka lyhenee mukavasti.

–Varkauden seurakunta oli ensimmäinen pidempi kanttorin pestini. Olin toki jo sitä ennen työskennellyt kesäkanttorina. Tässä välissä olen ollut Rantasalmen lisäksi virassa Heinäveden seurakunnassa. Työkokemusta minulla on yli 20 vuotta, Rissanen muistelee.

Rissasen vastuualueeseen seurakunnassa kuuluu kanttorin tavanomaisen työn lisäksi kirkkomuskarit yhdessä lastenohjaaja Tiina Brusilan kanssa sekä Laalajat-kuoro. 
–Muskareissa lauletaan, lorutellaan ja körötellään sekä tietenkin soitetaan rytmisoittimia yhdessä pienten lasten ja heidän vanhempiensa kanssa. Laalajat taasen on avoin matalan kynnyksen kuoro työikäisille, Rissanen kertoo.

Erityisenä vahvuutenaan ja kiinnostuksen kohteenaan Rissanen pitää bändien kanssa toimimista sekä gospelmusiikkia. Varkauden seurakunnassa Rissanen onkin päässyt toimimaan useaan otteeseen bändin kanssa ankkurimessuissa sekä Toivon ja lohdun lauluja –konsertissa. 

–Varkauteen oli helppo tulla, kun täällä on tutut tilat ja työkaverit, Rissanen vielä kertoo.  
 

2022-11-24 10:46:28.0