Uutisia

Uutislistaukseen

Rovastikunnan papit keskustelivat kasteesta

Ihmisiä istumassa.
Kappalainen Pekka Anttila Suonenjoelta, vs. seurakuntapastori Merja Jyrkkä Varkaudesta, kappalainen Maija Voutilainen Joroisista, seurakuntapastori Petteri Suomalainen Varkaudesta ja kappalainen Niina Pehkonen Varkaudesta seuraavat kastetta käsittelevää esitystä.

Rautalammin rovastikunnan pappeja Leppävirralta, Suonenjoelta, Varkaudesta ja Joroisista kokoontui keskiviikkoiltapäivänä 25.1.2023 Varkauden pääkirkon seurakuntasalille keskustelemaan ja pohtimaan yhdessä kastetta. 

-Osallistuin viime vuonna Joroisten kirkkoherra Anu Ylitolosen kanssa kastetta käsittelevään webinaarisarjaan ja siitä nousi ajatus, että olisi hyvä meidän rovastikunnan pappienkin kokoontua ja keskutella kasteesta ajatuksella, Varkauden seurakunnan kappalainen Niina Pehkonen kertoo.

Paljon enemmän kuin ymmärrämme,
taivaan Isä, kasteessamme annoit.
Itse meidät ilollasi täytä,
itse meidät ilollasi täytä. VK 217:6

Tilaisuus alkoi virsikirjan virrelle 217, jonka jälkeen Pehkonen piti pienen alustuksen, josta kävi ilmi, että kasteiden määrä on vähentynyt 2000-luvulla kaikissa Pohjoismaissa. Suomessa tilanne ei kuitenkaan ole vielä niin hälyyttävä kuin esimerkiksi Islannissa. 

Erityisen mielenkiintoisena papit pitivät sitä, että neljälle viidestä yksi kirkkoon kuulumisen syy on juurikin kirkolliset toimitukset: kasteet, häät ja hautajaiset. Näissä tehtävissä pappi on paljon vartijana ja tärkeällä paikalla. Kasteesta puhuttaessa juuri kastekeskusteluissa papilla on tuhannen taalan paikka avata kasteen merkitystä, sitä kaikkea suurta, jota Jumala kasteessa lahjoittaa.

-Joskus tuntuu, että meillä on enemmän kysymyksiä kuin varmoja vastauksia, Pehkonen pohti miettiessään kasteen suurta salaisuutta ja lahjaa.

Varsin nopeasti yhdessä jaettiin vinkkejä, kuinka kastetta voisi sanoittaa nykykielellä.

-Jeesus on näkymätön juhlavieras, kun lapsi kannetaan kasteelle, seurakuntapastori Arja Päivärinta sanoitti ja kertoi monin sanoin aina iloitsevansa omasta kasteestaan sekä juhlivansa kastepäiväänsä.

Lopuksi Ylitolonen johdatti kaikki osallitujat rukoukseen ja kiitti paikalle tulleita.

2023-01-26 07:33:00.0