Kirkon ympäristödiplomin auditointipäivä oli onnistunut
"Huomaan, että täällä on huolehdittu ympäristöasioista jo pitkään", totesi auditoija Mari Paakkonen loppupuheenvuorossaan päivän päätteeksi. Päivä olikin ollut pitkä ja intensiivinen, kun yhteen päivään tarkastimme koko seurakunnan ympäristötoimet kaikilla toimialoilla.
Auditointi alkoi Puurtilan seurakuntakodilta perjantaina 9.2.2024 jo klo 7.30, kun piha-alueet, roskakatos ja hiljaisuuden polun rukoustaulut tuli todettua kipakassa pakkasessa. Sisätiloissa kävimme läpi keittiötoimen, hautatoimen, kiinteistöjen, toiminnan, viestinnän ja liikenteen sekä metsiin liittyviä toimia ja ympäristövaikutuksia. Erityistä huomiota ja kiitosta saimme ympäristökasvatuksen monipuolisuudesta kaikilla osa-alueilla ja eri ikäisten keskuudessa, sekä johdon sitoutumisesta. Huomion arvoista oli myös seurakunnan valitsema rakenne hoitaa ja johtaa ympäristöasioiden etenemistä yhdessä luottamushenkilöiden ja seurakuntalaisten kanssa. Luttilan hautausmaalla vierailimme katsomassa hautatoimen erilaisia akkukäyttöisiä koneita ja ympäristövalintoja työn arjessa.
Päivästä jäi hyvä mieli ja hyvä odotus jatkoon. Auditoinnin jälkeen loppuraportti pisteineen menee Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulin käsittelyyn, josta esitys ympäristödiplomin hyväksymisestä tai hylkäämisestä etenee Kirkkohallituksen päätettäväksi. Näitä uutisia saamme odottaa pitkälle kevääseen, ellei jopa syksyyn. Työ ympäristömme ja maapallon hyväksi jatkuu seurakunnassa kuitenkin ihan joka päivä. Pienetkin valinnat ja teot kun merkitsevät. Tästä on hyvä jatkaa.
13.2.2024 09.27