Uutisia

Seurakunnassa sattuu ja tapahtuu! Näillä sivuilla tiedotetaan uusimmista tuulista, vinkataan kiinnostavimmista tapahtumista ja muistellaan tarvittaessa myös menneitä.

Laajemmin voit lukea kotiseurakuntasi toiminnasta lehdestämme Kotiviestistä ja uutisia päivitetään myös some-tileillemme Facebookiin, Instagramiin ja YouTubeen.

Oman juttuvinkkisi voit kertoa tästä.

Ämpärit puhuttelivat seurakunnan syyskauden avausjumalanpalveluksessa

26.8.2019 08.00

Teksti ja kuvat: Tiia Klemettilä

”Ota vastaan jokainen hengenvetomme vastaan kiitoksena siitä, että saamme elää”. Tiina Taavitsainen (vas.) ja Liina Mustonen esirukousavustajina.

 

– Ämpärikirkko! Mitä ihmettä? oli Marja Tenhusen ensireaktio. Hän oli kuullut huhuja Ämpärikirkosta jo kesällä. Hieman ennen jumalanpalveluksen alkua hän piti ideaa kuitenkin ihan kivana.

Marja Tenhunen ja Kirkko 80-vuotta -ämpäri.

Varkauden seurakunta ei ole ensimmäinen Ämpärikirkon järjestänyt seurakunta. Joitakin ihmisiä ilmaisten ämpäreiden jakaminen kirkossa on ärsyttänyt. Arja Päivärinta arveli saarnansa yhteydessä, että niin saattaa nytkin käydä.

– Meitä saatetaan arvostella tästä, että kirkko on kuin Tokmanni.

Mutta toisin kuin voisi kuvitella, messun teemana ämpäri asettui tyylikkäästi osaksi jumalanpalvelusta. Pääkirkon takaosassa Tiina Taavitsainen ja Liina Mustonen tervehtivät jumalanpalvelukseen saapuneet ojentamalla tumman harmaan ämpärin. Ämpärissä oli kotiin viemisiksi Sana-lehti ja virsikirja jumalanpalveluksessa veisaamista varten.

­– Jaamme 80 ämpäriä kirkkomme juhlavuoden kunniaksi. Kaikki eivät ole ämpäriä halunneet eikä seurakunnan työntekijöille niitä edes tarjota, Tiina Taavitsainen kertoo.

Johdantosanoissaan liturgina toiminut Karoliina Mustonen totesi ihmisten joskus huomaavan olevansa, kuin vuotavia ämpäreitä keskellä maailman menoa.

– Jumala on se, joka saa meidät paikattua. Se tapahtuu niin, että avaamme sielumme Jumalalle, kuuntelemme, mitä hän meille puhuu.

Synnintunnustus luettiin yhteen ääneen monisteelta. Liina Mustonen repi valkoisille arkeille kirjoitettuja asioita, joita pyydettiin anteeksi: ”Pahat ajatukset”, ”Pahat sanat” ja ”Pahat teot”. Hetki oli rauhoittava. Synnit revittiin ja siirrettiin hävitettäviksi mustaan ämpäriin alttarin edessä.

Jumalanpalveluksessa otettiin samalla käyttöön uudistettu messukaava. Uudistuksesta voi lukea lisää myöhemmin tänä vuonna ilmestyvästä Kotiviestin numerosta. Messun jälkeen seurakunta tarjosi juhlimaan saapuneille kahvit, jotka juotiin siististi kupista.

 

« Uutislistaukseen