Uutisia

Uutislistaukseen

Hae meille lastenohjaajaksi

Aasi kirkkovieraana.

Etsimme lastenohjaajaa Varkauden seurakunnan varhaiskasvatustyöhön.
Työ sisältää laaja-alaista varhaiskasvatus- ja perhetyötä sisältäen kerhotyön
lisäksi mm. iltatoimintaa, tapahtumia ja perhemessuja.

Etsimme osaajaa, jolla on lapsi- ja perhelähtöinen työote sekä hyvät vuorovaikutus-,
esiintymis- ja sosiaalisen median taidot. Oman auton käyttö työssä on tarpeellista.  

Pätevyysvaatimuksena tehtävään on piispainkokouksen suosituksen mukainen
kelpoisuus lastenohjaajan tehtävään: Lapsi-ja perhetyön- tai kasvatus- ja ohjausalan
perustutkinto (varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisala) tai todistuksessa
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnan lastenohjaajan erityisosaamisen
osoittava teksti.  

Työ edellyttää evankelisluterilaisen kirkon jäsenyyttä. Ennen valinnan vahvistamista
tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilasta ja voimassa oleva rikosrekisterilain
6 §:n 2 mom. mukainen rikosrekisteriote. Palkkaus on vaativuusryhmän 402 mukainen.
Tehtävän hoitaminen alkaa 1.5.2021 ja jatkuu määräaikaisena 31.12. 2022 saakka.
Työaika on 38h 15min /vk. Tehtävä täytetään 4kk koeajalla.  

Hakuaika on 8.-26.2. Hakemusten tulee olla seurakuntavirastolla vastaanotettuna
pe 26.2. klo 15.30 mennessä osoitteessa varkauden.seurakunta@evl.fi

tai

Varkauden seurakunta
Ahlströminkatu 19
78250 Varkaus.

Hakemukseen merkintä ”lastenohjaaja”.

Lisätietoja:
Johtava kasvatustyön viranhaltija Tiina Taavitsainen
p. 040 5568506
tiina.taavitsainen@evl.fi ja

vastaava lastenohjaaja Paula Boman
p. 040 5014950
paula.boman@evl.fi

 

Mon Feb 08 14:12:00 EET 2021