Uutisia

 

Uutislistaukseen

Paastokutsu 2021

17.2.2021 15.58

Tuhkakeskiviikkona 17. päivänä helmikuuta 2021 alkaa kirkkovuodessa paastonmatka kohti ristin ja
ylösnousemuksen pääsiäistä. Paaston esikuvana on Kristus itse: hän valmistautui tehtäväänsä vetäytymällä
erämaan hiljaisuuteen ja paastoamalla 40 päivää. Pääsiäispaaston aikana kuljemme kärsivän Kristuksen
askelissa kohti pääsiäistä. Samalla samaistumme kärsivien lähimmäistemme hätään. Virren 442 sanoin:
”Herran ristin kantajiksi / meidät kaikki kastettiin, lähimmäisten auttajiksi / arkipäivän askeliin.”

Raamatussa ja kirkon hengellisessä perinteessä paastoon kuuluu monia asioita.

1. Käännymme pois kaikesta, mikä erottaa meitä Jumalasta ja lähimmäisestä.
2. Etsimme elävän Jumalan kasvoja ja mietiskelemme hänen sanaansa sekä omassa
kammiossa että yhteisessä jumalanpalveluksessa.
3. Kevennämme ruokavaliota esimerkiksi pidättymällä paastonaikana lihasta ja alkoholista.
Sunnuntaita, ylösnousemuksen päivää, ei lasketa paastopäiväksi.
4. Asetumme kärsivän lähimmäisen asemaan ja etsimme tapoja huojentaa hänen taakkojaan.
Erityisen sopiva tapa on osallistua kirkon Yhteisvastuukeräykseen, jolla tuetaan vähävaraisia
ikäihmisiä ja vahvistetaan heidän digitaitojaan Suomessa ja kehittyvissä maissa.

Käsillä oleva epidemia antaa erityisen syyn osoittaa laupeutta ja rukoilla kaikkien sairaiden, heitä hoitavien ja heidän omaisten puolesta.
Kutsun teitä nyt paaston matkalle kohti pääsiäisen iloa. Kun kuljemme Herran askelissa, se on parasta vastamyrkkyä epätoivolle.
Kun kuljemme Vapahtajan läsnäolossa, vahvistumme ilossa ja toivossa, joka kantaa vaikeuksien yli.

Kuopiossa 12.2.2021

 

Linkki alkuperäiseen piispan paastokutsuun.