Uutisia

Uutislistaukseen

Kasvatuksen päivien tunnelmia

Patjoilla makaavat ja pöydän ääressä istuvat naiset peukuttavat.
Luentojen kuuntelemista varten levitetyt patjat takasivat mukavan osallistumiskokemuksen!

Kirkon kasvatustyössä on oltava kohtaaminen keskiössä. Se, että tavataan, jutellaan, huomataan lapsi ja nuori. Tai huoltaja, juuri sellaisena ja siinä elämäntilanteessa kuin hän on. Lempeä katse ja sanat: "Mitä sinulle kuuluu?" kertoo arvostamisesta ja toisen merkityksellisyydestä. Sinulla on väliä. Minä välitän. 

Kirkon valtakunnallisten kasvatuksen päivien teema 11.-12.1.2022 oli "Että kukaan ei jää yksin". Varkauden seurakunnan kasvatustyön väki osallistui päivien antiin etäyhteyksillä Kuoppakankaan seurakuntakeskukselle rakennetuista "neukkaripesistä". Tiloihin oli rakennettu mukavia pehmeitä paikkoja seurata ohjelmia mukavasti ja turvallisesti. Sekä tietenkin naposteltavaa oli varattu, että jaksaa. Samalla pienissä porukoissa ohjelmia seuratessa tuli jaettua kuultua ja koettua omaan työhön peilaten. Mistä ideoista ja ajatuksista otetaan koppia ja mitä kokeillaan? 

"Ihmisenä oleminen on joukkuelaji. Kuka tahansa voi jäädä yksin. Kuka tahansa voi auttaa toisen siitä pois."

Ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden kokemukset ovat lapsilla ja nuorilla lisääntyneet huolestuttavasti viime vuosina. Kouluterveyskyselystä nousee riipaisevia kertomuksia siitä, miten kukaan ei huomaa tai välitä. Psyykkisen hyvinvoinnin tulokset ovat tilastokäppyröillä huonoimmat ikinä.

Teema oli samaan aikaan puhutteleva, mutta myös kannustava. Työ, jota tehdään, on juuri yksinäisyyden taklausta: Luodaan toimintoja, luodaan kohtaamisia ja pidetään yllä kristillistä kasvatusta: elämä on lahjaa ja lähimmäisenrakkaus tehtävämme. "Ihmisenä oleminen on joukkuelaji. Kuka tahansa voi jäädä yksin. Kuka tahansa voi auttaa toisen siitä pois." - oli yksi luennolta kirjattu muistiinpano vihkon reunassa.

Kasvun polku kasteesta aikuisuuteen

Toinen kantava teema päivien sisällössä oli kirkon kasvatuksen yhteinen Polku-malli ja sen käyttöönotto seurakunnissa. Kasvun polku on uusi tapa sanoittaa seurakunnan toimintaa, jäsenyyttä ja yhteyttä syntymästä ja kasteesta aikuisuuteen ja aina kuolemaan asti. Polulla kulkeminen eri ikäisenä tuo erilaiset mahdollisuudet elää, toimia ja vaikuttaa seurakunnassa ja kristittynä.

Työntekijät kehittävät ja käyvät vuoropuhelua seurakuntalaisten kanssa, mikä olisi tämän kaupungin ja tämän ajan mukainen tapa toimia ja tavoittaa ihmiset ja luoda mahdollisuuksia kokea yhteyttä, iloa ja Jumalan läheisyyttä.

Seurakuntavaalit tänä vuonna puhuttavat samojen teemojen äärellä hallinnon ja vaikuttamisen näkökulmasta. Niistä päivien aikana puhuttiin myös. 

Kirkon Polku-tunnus.

Kirkkohallituksen järjestämät kirkon kasvatuksen päivät tuovat vuosittain yhteen ja tarjolle paitsi ajankohtaiset teemat niin myös ammatillista vahvistusta työn tärkeydestä. Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen tervehti kasvatuksen väkeä puheessaan ja kannusti toimimaan yksinäisyyden ehkäisyn etulinjassa rohkeasti ja aidosti.

Jos olisimme voineet olla yhdessä ihan paikan päällä Jyväskylän Paviljongissa, hän olisi myös jakanut ansioituneille kasvatustyöntekijöille kirkon kasvatuksen ansiomerkit henkilökohtaisesti. Varkauden seurakuntaan ansiomerkit on myönnetty lastenohjaaja Sari Maunulalle, lasten ja nuorten musiikkitoiminnoista vastaavalle, johtava kanttori Mari Marjokorvelle sekä kasvatustyön toimistosihteeri Minna Riihimäki-Sutiselle. Nyt merkkien luovutus hoidetaan paikallisesti kevään aikana.

Filosofi Esa Saarinen toi luennossaan esiin urheiluvalmennuksessa käytetyn ajatuksen: olemme toistemme ympäristö. Meidän jokaisen toiminta, asenteet, tunteet ja käyttäytyminen luo ympäristöä hänelle joka on lähellä: kotona, koulussa, työyhteisössä, harrastuksissa.

Varkauden seurakunnan kasvatustyön ympäristönä me työntekijät lupaamme antaa parhaamme ja läsnäolollamme luoda hetkiä, joissa ihminen voi tulla kohdatuksi ja Pyhä pääsee pilkahtelemaan arkemme keskellä.

Uusi kausi on alkanut. Tästä on hyvä jatkaa. 

Tiina Taavitsainen
johtava kasvatustyön viranhaltija

2022-01-15 18:43:32.0