Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Varkauden seurakunta järjestää sururyhmiä aikuisille ja lapsille. Vertaistukiryhmiä järjestämme yhteistyössä erilaisten auttamistahojen ja järjestöjen kanssa. Surun kohdatessa ei tarvitse jäädä yksin. Pappeihimme ja diakoniatyöntekijöihimme voi aina ottaa yhteyttä. Olemme sinua varten.
Ryhmässä on mahdollista puhua läheisen kuoleman herättämistä ajatuksista ja jakaa tunteita muiden surevien kanssa. Sururyhmään voi osallistua aikaisintaan kun läheisen kuolemasta on kulunut noin kolme kuukautta.
Ryhmä on luottamuksellinen ja suljettu. Tämä tarkoittaa sitä, että ryhmään ilmoittaudutaan etukäteen. Ryhmään ei siis oteta uusia jäseniä aloituksen jälkeen. Keskustelu on ohjattua ja tapahtuu turvallisessa ympäristössä.
Seuraava sururyhmä aloittaa syyskaudella 2023. Lisätiedot kappalainen Niina Pehkonen, p. 040 0132 980.
Sururyhmä on tarkoitettu lapsille ja nuorille, jotka ovat menettäneet läheisensä.
Ryhmä on luottamuksellinen ja suljettu. Tämä tarkoittaa sitä, että ryhmään ilmoittaudutaan etukäteen. Ryhmään ei siis oteta uusia jäseniä aloituksen jälkeen.
Ryhmä kokoontuu leikkihuoneessa. Kokoontumisissa leikitään ja pelataan, tutustutaan toisiimme ja pohditaan omia tunteita, luodaan kuolleesta läheisestä muistotaulu ja lopuksi vietetään yhdessä rentoutumis- ja rauhoittumishetki.
Ryhmä järjestetään kerran vuodessa. Ryhmä kokoontuu 4-5 kertaa, noin viikon välein.
Lisätiedot diakoniatyöntekijä Heli Kylmänen.
Uhrien läheiset voivat tiedustella vertaistukea Huoman kriisityön koordinaattorilta, Terhi Kantaselta. Hän tukee ja auttaa löytämään oikeat ja sopivat palvelut. Terhin tavoitat puhelimitse numerosta 050 401 2230 tai sähköpostitse osoitteesta toimisto@huoma.fi.
Oletko menettänyt läheisen itsemurhalle ja kaipaat vertaistukea?
AIKA: syksy 2023 (voit jo ilmoittautua!)
PAIKKA: Varkauden olohuone (Kauppakatu 13)
ILMOITTAUTUMINEN: https://surunauha.net/varkaus22 tai 044 751 9916 (ark. klo 9–15 tai tekstiviestillä)
Ryhmässä on mahdollista jakaa ajatuksia muiden saman kokeneiden kesken luottamuksellisessa, vertaistuellisessa seurassa. Ryhmää ohjaavat Surunauhan koulutetut vertaistukijat Jenni ja Hanna.
Menettämäsi henkilö voi olla esimerkiksi puoliso, lapsi, vanhempi, sisarus, ystävä tai muu läheinen. Ryhmiimme osallistuu monenlaisia ihmisiä: toiset ovat kokeneet menetyksen vastikään ja toisilla menetyksestä voi olla jo useita vuosia. Surunauha ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton eikä toiminta ole osallistujille maksullista. Ryhmään ilmoittaudutaan etukäteen ja ryhmä kokoontuu joka toinen viikko. Ryhmä aloittaa avoimena, eli siihen voi osallistua kerran, tai jatkaa ryhmässä ja osallistua kaikille kerroille. Ohjaajat ovat ilmoittautuneisiin puhelimitse yhteydessä ennen ryhmän alkua.
Jos ryhmään osallistuminen mietityttää, voit tutustua usein kysyttyihin kysymyksiin ryhmistä Surunauhan kotisivuillla.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä