Seurakuntamme on liikkuva seurakunta!

Liikkuva seurakunta on toimintamalli, jonka avulla liikettä voidaan seurakunnissa lisätä sekä tehdä näkyväksi. Liikkuva seurakunta perustuu kristillisen ihmiskäsityksen kokonaisvaltaisuuteen. Ihminen on henkinen, hengellinen ja fyysinen kokonaisuus, jossa kaikki ulottuvuudet ovat yhtä tärkeitä. Ihminen voi hyvin jos nämä osa-alueet ovat tasapainossa.

Liikkuva seurakunta -toimintamallissa kenestäkään ei tarvitse tulla iki-liikkujaa ja lepokin on yhtä tärkeää, mutta arjen valinnoilla – käytänkö hissiä vai kävelenkö portaita – on näkyviä vaikutuksia kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme. Tarkoituksena on edistää työntekijöiden ja seurakuntalaisten liikkuvampaa elämäntapaa sekä tuoda näkyväksi seurakuntien jo nyt tekemää liikuttamistyötä.

Seurakunnan papit tekemässä taukojumppaa.

Liikkuva seurakunta -toimintamallin myötä seurakunan erilaisiin kokouksissa on tullut tavaksi tehdä yhdessä pientä taukojumppaa. Kuvassa mallia kynttilänpäivän taukojumpasta näyttävät papit ja kanttorit.

Varkauden liikkuva seurakunta.
Liikunta-agentti logo.

Liikunta-agenttilla on lupa liikuttaa

Jokaisesta evankelisluterilaisen kirkon hiippakunnasta löytyy yksi tai
kaksi ikiomaa Liikunta-agenttia. Liikunta-agentin tehtävänä on rohkaista
liikkeeseen niin omassa seurakunnassaan kuin naapuriseurakunnassakin.

Voit kysellä vinkkejä, materiaaleja, kannustusta tai vaikkapa yhteystyö-
mahdollisuuksia seurakuntamme ja hiippakuntamme (Kuopio) liikunta-
agentilta Karoliina Mustoselta.

Liikunta-agentti Karoliina Mustonen hyppää ilmaan.

Liikuttamiseen ja liikkumiseen ei kuitenkaan tarvita titteliä. Liikuttaa voi
kuka vaan!

– Olen aivan tavallinen arkiliikkuja. Hiihtämässä yritän talvisin käydä
perheeni kanssa ja pidän rauhallisesta uimisesta, mutta siihen varsinainen
liikunnan harrastaminen omalta osaltani jääkin. Kesken tavallisen päivän
taas pyrin kävelemään tai edes nousemaan seisomaan kesken vaikkapa
saarnankirjoituksen. Jokainen meistä on Luojan luoma liikkuva ihminen!,
kertoo Karoliina.

Ota rohkeasti yhteyttä!

Luotu liikkumaan -hanke

Seurakuntamme on Lasten ja nuorten keskuksen Luotu liikkumaan
-hankkeen pilottiseurakunta. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee
hanketta. Tavoitteenamme on tukea nuorten arjessa jaksamista,
vähentää yksinäisyyttä ja lisätä sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia.

Oikein toteutettuna liikunnalla on näitä kaikkia asioita edistävä vaikutus.
Liikunnan merkitys hyvinvoinnin edistämisessä ja myös syrjäytymisen
ennaltaehkäisyssä on todettu lukuisissa tutkimuksissa.

Liikunta-innostajat seisovat selin nurmikolla.

Hankkeen kautta koulutetut nuoret liikunta-innostajien tehtävänä on
innostaa nuoria höntsä-liikunnan pariin ja auttaa löytämään liikunnan
ilo ilman suoristuspaineita.

Ota yhteyttä

Seurakuntapastori, kasvatus ja viestintä, Kuopion hiippakunnan Liikunta-agentti
Kuoppakankaan seurakuntakeskus, Kuoppakankaankatu 11
78200 Varkaus