Uutisia

Uutislistaukseen

Varkauden seurakunnassa kerättiin varoja Kirkon Ulkomaanavun hätäapurahastoon

Nainen ojentaa ruusun kävelijöille.

Tiina Taavisainen (oik.) ojentaa Reilun kaupan ruusun kävelyyn osallistuneille.

Ihmisiä varkauden pääkirkossa.
Apua Ukrainaan -konserttiin osallistui suuri joukko vapaaehtoisia esiintyjiä.

Konfliktit alkoivat Itä-Ukrainassa jo vuonna 2014. Tänä vuonna noin kuukausi sitten Venäjä hyökkäsi avoimesti Ukrainaan, jolloin koko maasta tuli mahdollista sota-aluetta. Itä-Ukrainan levottomuuksien myötä maassa oi sisäisiä pakolaisia, mutta sotatoimien laajenemisen seurauksena Ukrainasta on paennut YK:n 21.3. päivätyn tiedotteen mukaan yli 3,2 miljoonaa ihmistä, maan sisäisiä pakolaisia on noin 2 miljoonaa. Sodan arvioidaan vaikuttavan noin 18 miljoonaan ukrainalaiseen. Ukrainassa on noin 44 miljoonaa asukasta.

Avustusjärjestöt kertovat, että nopein ja tehokkain tapa auttaa on lahjoittaa vakiintuneille toimijoille, jotka jo tekevät työtä Ukrainassa. myös Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on perustellut rahalahjoitusten vastaanottamista tavaralahjoitusten sijaan sillä, että paikallisilla yhteistyökumppaneilla on varastotilat lähempänä konfliktialuetta. Ruokatavaroiden, lämmikkeiden ja lääkkeiden hankinnat tehdään Ukrainan naapurimaissa, jolloin säästetään kuljetuskustannuksissa ja tuetaan paikallisia elinkeinoja. 

Maaliskuun loppuun mennessä KUA on lahjoittanut unkarilaisellekumppanijärjestölle 0,5 miljoonaa euroa. Lisäksi konkreettista apua tarjotaan Unkarissa muun muassa pakolaissuojissa ja Budapestin kansainvälisellä lentokentällä lastenleikkihuoneessa. Pakolaissuojissa ja rajanylistyspaikoilla tarjotaan ruokaa, juomaa ja hygieniatarvikkeita. Hätäavun lisäksi kartoitetaan mahdollisuuksia pakolaisten koulunkäynnin edistämiseksi.

Kaksi naista ruusut käsissään.
Kävelijät lähdössä kotiin Reilun kaupan ruusut kädessään
kiitoksena osallistumisesta ja lahjoituksesta.

Tällaiseen toimintaan kerättiin varoja viime viikonloppuna Varkauden seurakunnan ja useiden vapaaehtoisten esiintyjien Apua Ukrainaan -konsertissa, 90 minuuttia Ukrainalle -kävelytapahtumassa ja sunnuntai illan Rauhan messussa. Tuotto, joka oli yhteensä 4 142 euroa, tilitetään täysimääräisenä Kirkon Ulkomaanavun hätäapukeräykseen Ukrainan sotaa paenneiden auttamiseksi. Lisäksi kahtena maaliskuun pyhänä seurakunnan jumalanpalveluksissa kerättiin kolehdit KUA:lle pääkirkolla ja Kangaslammin kirkolla.

Lähteet:
Kirkon Ulkomaanapu – Ajankohtaista
Suomen YK-liitto – Tiedote 21.3.2022

 

Kirkon Ulkomaanapu logo.

 

2022-03-28 14:38:00.0