Lapsen suru on kuin sateenkaari. Se koostuu monista erilaisista sävyistä, monista erilaisista tunteista. Vaikka pienet lapset eivät ymmärrä kuoleman olevan lopullista, he osaavat surra menettämäänsä rakasta, joka on poissa.

– Lapsi elää omaa elämäänsä, leikkii, pelaa ja on kavereiden kanssa. Ikävä saattaa tulla esiin yhtäkkiä ja yllättäen, lasten sururyhmiä vuodesta 2013 vetänyt Varkauden seurakunnan diakoniatyöntekijä Heli Kylmänen kertoo. Vuodesta 2015 lähtien lasten sururyhmät on järjestetty yhteistyössä Varkauden kaupungin perheneuvolan kanssa.

Joskus aikuisesta saattaa näyttää ulospäin siltä, että lapsi ei sure ollenkaan. Vanhemman ei pidä säikähtää tai ihmetellä sitä. Lapset surevat omalla tavallaan. Myös heidän tapansa käsitellä surua poikkeaa aikuisten joskus kovin puhekeskeisestä tavasta avautua. Siksi lasten sururyhmissä käytetään aina erilaisia luovia menetelmiä. Sururyhmäläiset esimerkiksi kokoavat kuolleesta läheisestään kertovan muistotaulun. Taulun kokoamisen lomassa on helppoa puhua kuolemasta ja muistella kuollutta.

Muistotaulu on esimerkki konkreettisesta esineestä, jota moni kaipaa, ja tarvitseekin, surunsa käsittelyssä. Jokainen lapsi maalaa tauluun valitsemansa taustavärin ja leikkaa lehdistä kuvia, jotka hänen mielestään kuvaavat menetettyä rakasta. Tauluun saa myös tuoda valokuvia, mutta nykyään niitä on yhä harvemmin olemassa muualla kuin puhelimen muistissa.

Aikuinen ja lapsi kokevat surun eri tavoin

Lapset ja aikuiset ymmärtävät kuoleman ja todellisuuden eri tavoin kehityspsykologisista syistä. Vaihteluvälit ovat yksilöllisiä eivätkä ikärajat ole tarkkoja, vain suuntaa antavia. Pieni lapsi saattaa esimerkiksi sanoa, että äiti nukkuu vielä vähän aikaa tai, että hän kyllä ottaa ukin takaisin pitkällä kepillä sieltä taivaasta. Tämä johtuu siitä, että 3–5-vuotiaat eivät vielä ymmärrä kuoleman peruuttamattomuutta. Lapsi uskoo, että kykenee itse hallitsemaan maailmaa ja jopa pystyvänsä vaikuttamaan siihen omilla ajatuksillaan. Siksi pienet lapset saattavat myös syyttää itseään läheisen kuolemasta. Aikuisen tehtävä on vapauttaa lapsi tällaisesta syyllisyydestä sanomalla hänelle suoraan, ettei kuolema johdu hänestä.

Jo 7–10-vuotiaalle kuoleman rajallisuus ja peruuttamattomuus voi olla varsin pelottavaa ja murrosikäinen voi pelätä kuolemaa silmittömästi. Pelon ja hämmennyksenkin keskellä lasta ja nuorta auttaa lämmin ja läsnäoleva huolenpito. Tärkeää on myös, että vanhempi kertoo lapselleen kuolemasta. Puhumalla avoimesti aikuinen antaa lapselle luvan surra, luvan tuntea ja luvan olla syyttämättä itseään läheisen kuolemasta.

Lapsen ja nuoren surun saattaa havaita alentuneesta keskittymiskyvystä ja muutoksista käyttäytymisessä. Huoltajan on hyvä vakuuttaa lapselle omaa pärjäämistään, jotta lapsi ei joutuisi aikuisen kannattelijan asemaan. 

– Aikuisen tehtävä on viestittää lapselle, että aikuinen kestää lapsen surun. Tietenkin vanhempi saa näyttää oman surunsa avoimesti, mutta aikuisen on kuitenkin tärkeää sanoa lapselle, että aikuinen pärjää, vaikka ei tuntuisikaan siltä, Varkauden kaupungin perheneuvolan psykologi Tarja Multamäki ja diakoniatyöntekijä Heli sanovat.

Heli ja Tarja muistuttavat lisäksi, että osa aikuisen omaa surutyötä on etsiä itselleen sopiva väylä purkaa surua lasta kuormittamatta. Jos huoltaja kokee kuolemasta puhumisen vaikeaksi, apua voi pyytää neuvolasta tai vaikkapa seurakunnasta.

– Aikuisen on mahdollista saada esimerkiksi keskusteluapua seurakunnasta ja terveydenhuollosta, mikä vain itselle tuntuu oikealta.

Sururyhmästä apua koko perheen suruun

Surevan lapsen toipumista edistää se, että elämä jatkuu mahdollisimman normaalina. Jos lapsi on kouluikäinen tai käy päivähoidossa, kouluun ja päivähoitoon on hyvä palata mahdollisimman pian kuoleman jälkeen. Arjen jatkuvuus luo lapselle turvallisuuden tunnetta, sillä suru saattaa kulkea rinnalla kauan.

Lapsen ohjaaminen sururyhmään voi olla koko perheelle varsin hyvä tuki kuoleman käsittelyssä. Ennen ryhmän alkua perheiden kanssa keskustellaan ja he saavat tutustua tilaan, jossa sururyhmä kokoontuu.

Sururyhmä on lapselle lempeä keino käsitellä läheisen menetystä. Siinä missä aikuisten sururyhmissä asioita käydään läpi keskustellen, lasten sururyhmässä keskitytään toiminnallisiin menetelmiin. Piirtäminen, musiikin kuunteleminen, leikkiminen ja muut menetelmät etäännyttävät lasta omasta surusta, mikä auttaa ja helpottaa surun ja menetyksen käsittelyssä.

– Lapsi tarvitsee muitakin ilmaisukeinoja kuin sanoja, Tarja ja Heli toteavat.

Vanhempi, älä vaikene kuolemasta

Joskus vanhempi jättää kertomatta lapselleen kuolemasta, koska ajattelee näin suojelevansa lasta tai koska pelkää, että lapsi ymmärtää väärin. Kuolemasta ja kuoleman syystä on tärkeää kertoa lapselle ja nuorelle mahdollisimman rehellisesti. Yksityiskohtia ei tarvitse kuvailla tarkasti.

Suru on tärkeä reaktio ja luonnollinen tapahtuma, joka käynnistyy, kun elämässä tapahtuu jotakin mullistavaa. Menetys ja suru aiheuttavat ahdistusta ja hämmennystä kaiken ikäisille. Jos lapselle ei puhuta totta, prosessi saattaa jäädä puolitiehen.

Kun suru ei pääse purkautumaan, se koteloituu ja saattaa muuttua traumaattiseksi suruksi. Jos lapsen suru jää käsittelemättä, lapsi voi alkaa myöhemmin oireilla itselleen normaalista poikkeavalla tavalla. Lapsen ja nuoren hyvään mielenterveyteen kuuluu kyky käydä koulua ja tehdä asioita itsenäisesti, nauttia elämästä, sietää pettymyksiä ja vastoinkäymisiä sekä kyky harrastaa ja olla sosiaalisissa kontakteissa myös perheen ulkopuolella.

Sururyhmässä etsitään yhdessä keinoja erilaisten tunteiden purkamiselle. Traumaattiseen suruun auttaa sama lääke, kuin surun käsittelyyn yleensäkin: puhuminen tai pienen lapsen kohdalla esimerkiksi piirtäminen tai leikkiminen.

Sururyhmän viimeisellä lapsi saa koota itselleen puuhelmistä avaimenperän. Sen avulla tehdään näkyväksi jokaisen omaa tukiverkostoa ja muistutetaan lasta siitä, että hän ei ole yksin.

– Joskus lapsesta saattaa tuntua, ettei kotona ole ketään jolle voisi puhua. Siksi avaimenperään pujotetaan helmi jokaista omassa elämässä olevaa tärkeää ja läheistä ihmistä kuvaamaan. Jotkut nauhat ovat todella pitkiä, jotkut muutaman helmen mittaisia, mutta jokaisella helmiä on enemmän kuin yksi, Heli Kylmänen kertoo ja näyttää oman avaimenperänsä esimerkkinä.

Lasten sururyhmiä on järjestetty Varkauden seurakunnassa vuodesta 2013.
Vuodesta 2015 lähtien sururyhmät on järjestetty yhteistyössä Varkauden kaupungin perheneuvolan kanssa.
Sururyhmä kokoontuu vuosittain. Ryhmä kokoontuu noin neljä kertaa.

Jos haluat ilmoittaa lapsesi sururyhmään, paikkoja ja seuraavan ryhmän ajankohtaa
voi tiedustella diakoniatyöntekijä Heli Kylmäseltä
p. 040 573 6050 (myös WA) tai heli.kylmanen@evl.fi

Lähteet:

• Gothóni, Raili. 2014. Auttava kohtaaminen II. Sielunhoidon menetelmät ja käytäntö. Kirjapaja, Helsinki.
• Kinanen, Mare. 2009. Surusäkki. Vertaisryhmätyöskentelyä lasten sururyhmille. Lasten Keskus / Lk-kirjat, Helsinki.
• Lassander, Maarit ja Karila-Heitala, Ritva. 2018. Nuoren mielen ensiapu – Mielenterveysosaamista lasten ja nuorten kohtaamiseen. Suomen Mielenterveysseura, Helsinki.
• Poijula, Soili. 2002. Surutyö. Kirjapaja, Helsinki.