Uutisia

Uutislistaukseen

Henkilöstöuutisia

Diakoniaviranhaltija Heli Kylmänen jää vuorotteluvapaalle 5.7.–31.12.2022. Hänen sijaisenaan toimii diakoniatyöntekijä Minna Väänänen. Minna on koulutukseltaan sosionomi (AMK), diakoni.

Varkauden seurakunta haki lastenohjaajaa 5.–16.5.2022. Valittavalta edellytettiin lapsi- ja perhetyön- tai kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoa tai todistuksessa Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakunnan lastenohjaajan erityisosaamisen osoittava tekstiä. Hakemuksia jätettiin määräaikaan mennessä neljä. Hakijoista yksi täytti tehtävän koulutusvaatimukset. Tehtävään palkataan lastenohjaaja Anne Turunen 1.8.2022 alkaen ilman koeaikaa. Hän on työskennellyt määräaikaisessa työsuhteessa lastenohjaajan tehtävässä seurakunnassa 2.8.2021 alkaen.  

Kanttori Riikka Leinonen irtisanoutui Varkauden seurakunnan palveluksesta siirtyäkseen toisen seurakunnan palvelukseen 13.6.2022 lukien. Henkilöstöjaosto päätti kokouksessaan 15.6. julistaa viran haettavaksi 27.6.–15.7.2022. Uuden kanttorin olisi määrä aloittaa virassa 1.8.2022 alkaen. Viransijaisena uuden viranhaltijan valintaan saakka toimii jo 1.2.2022 alkaen vs. kanttorina toiminut kanttori Sauli Rissanen.

2022-07-08 13:30:00.0