Uutisia

Uutislistaukseen

Kirpputorilla pitää sietää tavaroiden paikan vaihtumista

Ihmisiä pöydän ääressä.
Pirjo (vas.), Eija, Marja-Leena ja Esko ovat viihtyneet kirpputorihommissa. Diakoniatyöntekijä Pia kuuntelee vieressä tyytyväisenä. Kuva: Tiia Klemettilä.

Normaaliaikaan täällä on hyvä istua kahvittelemassa, Ulla ja Esko, Diakonia kirppiksen vakiokävijöitä. He istuvat tykkäävät tavata täällä ihmisiä. Esko toimii kantoapuna tarvittaessa.

Kirpputori muutti Kissakoskenkatu 5:n alakertaan reilut kuusi vuotta sitten Kauppakadulta, sen jälkeen kun seurakunnan ylläpitämä Toivontupa oli lopettanut toimintansa. Kirkon kupeessa sijaitseva kirppari oli alkuun avoinna kerran viikossa, sitten kaksi kertaa viikossa. Tänä keväänä vapaaehtoiset ryhtyivät pitämään ovia auki myös lauantaisin. Ja kävijöitä on riittänyt.

– Lahjoitettua kodin tavaraa, vaatteita, urheiluvälineitä ja huonekaluja on tullut koko ajan mukavasti. Vapaaehtoiset lajittelevat hyväkuntoiset tuotteet myyntiin. Joskus seassa on likaisia ja rikkinäisiä tavaroita ja vaatteita. Ne kierrätetään ohjeiden mukaisesti, diakoniatyöntekijä Pia Hosio kertoo.

Kirpputori on myös juttutupa

Mutta kirpputori ei ole vain käytettyjen tavaroiden myymälä. Kahvia ja keksejä on tarjolla joka kerta. Pari kertaa vuodessa siellä järjestetään arpajaisia ja isommat kahvitukset.

Tällä hetkellä kirpputoria pyöritetään kahdeksan vapaaehtoisen voimin. Myymälävuoro on kerran viikossa, kun kirpputoria pidetään auki vähintään kahden hengen porukassa. Lisäksi mukana on myös vaihteleva määrä kuntouttavassa työtoiminnassa olevia.

Vapaaehtoisina työskentelevät Eira Luotinen, Eija Putkonen ja Pirjo Hynninen ovat nauttineet tehtävästä, jossa saa olla ihmisten kanssa, plärätä vaatteita ja järjestellä sekä pitää paikat järjestysessä. Tärkeintä on asiakkaiden, hyvin erilaisten ihmisten, kohtaaminen.

– Täällä on aikaa jutella, kierrellä ja katella, viime vuoden syksystä lähtien mukana ollut Eira sanoo.

Eläkkeellä on aikaa

Pirjo aloitti kirpputorihommat viisi vuotta sitten, piti vähän taukoa ja tuli takaisin.

– Asiakkaitten kohtaaminen on se juttu tässä. Täällä on aikaa kuunnella ja kohdata, jos ihmiset niin haluavat. Aika monen kanssa jutellaan.

Myös asiakkaiden tyytyväisyys on Pirjosta palkitsevaa. Hän tunnustaa itsekin nauttivansa vaatteiden hypistelystä ja katselemisesta.

– On hienoa olla mahdollistamassa asiakkaille hyviä ja hyödyllisiä löytöjä. Täällä kaikilla on varmasti varaa ostaa löytämänsä, se on hienoa.

Eija tuli mukaan Pirjon innostamana. 

– Kun jäin eläkkeelle, tuli niin paljon aikaa. On kiva, kun on tekemistä kodin ulkopuolella.

Päällepäsmäri ei pärjää

Pia Hosio vastaa kirpputorin toiminnasta vapaaehtoisten kanssa. Hän on oikein tyytyväinen vapaaehtoisten tekemään työhön.

– On tärkeää, että on voinut luottaa siihen, että homma toimii ja yhdessä sovituista pelisäännöistä pidetään kiinni. 

Uudet vapaaehtoiset saavat tehtäviinsä hyvän perehdytyksen. Toimintaperiaatteet on laadittu ja sovittu yhdessä vapaaehtoisten kanssa.

– Tuotteiden hinnat päätetään yhdessä. Tuotteita ei pääsääntöisesti varata. Vapaaehtoiset eivät osta itse parhaita päältä tai myy kirpputorille lahjoitettuja tavaroita eteenpäin, Pia ja vapaaehtoiset kertovat.

– Kirpparivapaaehtoiseksi sopii henkilö, joka antaa toistenkin näkemykselle tilaa. Pitää sietää sitä, että tavarat vaihtavat paikkaa, Pia ja Pirjo toteavat.

– Seurakunta pitää vapaaehtoisista huolta, Pirjo haluaa lisätä.


Tule hyvää tekeville ostoksille!

  • Diakonia Kirppis (Kissakoskenkatu 5) on avoinna ti–ke klo 10–15, syyskuun alusta myös la klo 10–13. Ajantasaisen aukioloajan löydät Varkauden seurakunnan kotisivujen tapahtumahausta.
  • Kevään kirpputorin tuotto ohjataan Yhteisvastuukeräykseen.
  • Kesän ja syykauden tuotto ohjataan diakoniatyön avustusvaroihin ja sitä kautta vähävaraisten varkautelaisten hyväksi.
  • Kirpputorin puhelimeen vastataan aukioloaikoina: p. 040 815 9816 (uusi numero päivitetty 6.7.2022).

 

Juttu on julkaistu alunperin Kotiviestissä 5 / 2021.
Teksti: Tiia Klemettilä. 

Tue Aug 31 16:03:00 EEST 2021