Vapaaehtoistyö on tuonut Juha ja Leena Hartikaisen elämään sosiaalisen ulottuvuuden, kontakteja uusiin ihmisiin. Varsinkin nyt, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa ja molemmat ovat siirtyneet eläkkeelle.

– Ollaan terveitä ja fyysinen kunto on sen verran hyvä. Terveydestä ei varmaankaan osaa olla riittävän kiitollinen.

Yksi tapa olla kiitollinen on antaa aikaansa muille. Nyt Varkauden seurakunnassa vapaaehtoistyötä tekevä pariskunta on tehnyt vapaaehtoishommia yhdessä jo 1970-luvulla nuorisotyössä ennen kuin menivät kihloihin. Tänä syksynä kihlojen vaihdosta tulee kuluneeksi 50 vuotta.

– Oikeastaan voisi sanoa, että koko elämä ollaan oltu seurakuntien toiminnassa mukana.

Filosofisia kysymyksiä

Pariskunta tapasi ensimmäisen kerran Mikkelissä ollessaan vähän yli 10-vuotiaita. Mikkelissä oli 1970-luvulla laajaa yhteistyötä eri kirkkokuntien välillä. Juha ja Leena kuuluivat vielä silloin vanhempiensa myötä vapaaseurakuntaan.

– Nuorten kesken touhuttiin ja tehtiin yhdessä eikä mietitty teologisia eroja, myöhemmin teologiaa avoimessa yliopistossa opiskellut pari toteaa. Leenaa kiinnosti erityisesti uskontojen historia, Juhaa uskonnonfilosofia.

– Meillä ihmisillä on käsitys siitä, että Jumala on ymmärryksemme ulkopuolella, että emme pysty määrittelemään millainen Jumala on. Mutta heti, kun ihminen lokeroi ja antaa määritelmän Jumalalle, silloin hän tulee itseasiassa tavallaan kieltäneensä Jumalan olemuksen, Juha pohdiskelee.

Leena nyökyttelee vieressä. Hän on opiskellut avoimessa myös kasvatustieteitä saadakseen työkaluja käsityöopettajan töihin, joita teki kansalaisopistossa aikoinaan. 

– Meillä pohditaan paljon Jumalaa, ihmistä ja ihmisen käyttäytymistä, elämän filosofisia kysymyksiä.

Yhteistä ruokapöytää pitäisi vaalia

Myöskään Varkauden seurakunnan hommat eivät olleet Juhalle ja Leenalle täysin vieraita. Molemmat ovat olleet aiemmin kesätöissä hautausmaalla ja osa diakonia- ja nuorisotyöntekijöistä oli tuttuja entuudestaan. Juha nimittäin toimi työelämässä ollessaan useaan kertaan linja-autonkuljettajana diakoniatyön ja nuorisotyön retkillä ja leireillä. Eläkeläisinä he palvelevat vapaaehtoisina arkiaterioilla ja kokevat seurakunnan ruoka-aputyön tärkeänä.

– Se on yksi osa kokonaisuutta. Yhteiskunnan pitäisi hoitaa, mutta paljolti heikoimmassa asemassa olevien auttaminen on jäänyt kolmannelle sektorille, Juha pohtii.

Leena muistuttaa, että yhteinen ateria kuuluu vahvasti myös kristillisiin arvoihin. Ruoka tuo ihmiset yhteen, lähelle toisiaan.

– Yhteistä ruokapöytää pitäisi vaalia.

Niin Juha ja Leena tekevät. Heillä on yhteinen ateriarytmi ja he tekevät kattauksen arkenakin.

– Siitä on tullut tapa. Ruokailut ovat yhteisiä pysähtymisen hetkiä.

Hartikaiset ovat ilokseen huomanneet, että yhteisen pöydän perinne on siirtynyt lapsillekin.

– Tietenkään kaikille ei ole vaikkapa vuorotyön tai harrastusten vuoksi mahdollista joka aterialla syödä yhdessä. Se on kuitenkin helppo tapa kohdata ja kuulla oman perheen jäseniä.

Juttu on julkaistu alunperin Kotiviestissä 2 / 2022.
Teksti: Tiia Klemettilä.