Uutisia

Uutislistaukseen

Haku hallintojohtajan virkaan avoinna 10.8.2022 saakka

Pohjoissavolaisessa noin 14 000 jäsenen ja noin 50 työntekijän Varkauden seurakunnassa on haettavana

HALLINTOJOHTAJAN VIRKA

Hallintojohtaja vastaa seurakunnan yleishallinnosta, taloushallinnosta sekä omalta osaltaan henkilöstöhallinnosta. Näiden lisäksi hänen tehtäviinsä kuuluu toimia palkka-asiamiehenä, kiinteistöjen isännöitsijänä sekä työsuojelupäällikkönä. Hän toimii hallintoelinten kokousten valmistelijana, esittelijänä sekä sihteerinä. Hallintojohtaja on ylin esihenkilö seurakuntaviraston, kiinteistö- ja kirkonpalvelutoimen sekä hautatoimen työntekijöille.

Hallintojohtajalta vaaditaan yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa suoritettu virkaan soveltuva tutkinto tai virkaan soveltuva opistotason tutkinto. Lisäksi edellytämme kokemusta taloudellisten ja hallinnollisten asioiden hoitamisesta. Katsomme eduksi seurakunnan toimintaympäristön tuntemisen sekä hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. Arvostamme sijoitustoiminnan tuntemusta sekä kokemusta kiinteistöjen hallinnasta.

Virkaan valittavan tulee olla Suomen ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen ja valitun tulee esittää ennen viran vastaanottamista hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virassa noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.

Viran palkkaus on Suomen ev.lut. kirkon ylimmän johdon palkkausjärjestelmän (KirVESTES 2022–2024) hinnoitteluryhmässä J30 (3814,93 – 4874,02 e/kk). 

Haastattelut järjestetään 25.8.2022 klo 17.30 pääkirkon seurakuntasalilla (Savontie 1, Varkaus).
Virka täytetään 1.1.2023 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Kirkkoneuvostolle osoitettu hakemus ansioluetteloineen tulee toimittaa viimeistään keskiviikkoon 10.8.2022 klo 15 mennessä osoitteella

varkauden.seurakunta@evl.fi

tai

Varkauden seurakunta
Ahlströminkatu 19
78250 Varkaus

Sähköpostin otsikoksi tai kirjekuoreen merkintä ”Hallintojohtajan virka”.

Lisätietoja:

vs. Kirkkoherra
Niina Pehkonen
puh. 040 013 2980
niina.pehkonen@evl.fi
 

Palkkasihteeri
Ulla Siiskonen
puh. 040 703 7242
ulla.siiskonen@evl.fi

2022-07-25 08:00:00.0