Uutisia

Uutislistaukseen

Auta maanjäristyksestä kärsineitä Syyriassa

Luhistunut kerrostalo ja ihmisiä.
Maanjäristys oli tuhoisa. Kuvacredit: GOPA-DERD

Lähetysseuralta apua maanjäristyksen uhreille Syyriassa: tarve huoville, lämmityslaitteille ja ruualle 

Maanjäristyksen uhriluku kasvaa koko ajan, ja kotinsa ja työnsä menettäneet perheet tarvitsevat apua kipeästi. Kirkot ja moskeijat toimivat hätämajoituspaikkoina tuhoalueella. 

Maanantaina Turkin eteläosaan ja Syyriaan iskenyt maanjäristys on aiheuttanut mittavat tuhot: tuhansia ihmisiä on kuollut ja koteja ja muita rakennuksia on tuhoutunut. Lähetysseura auttaa maanjäristyksen uhreja Syyriassa ACT-allianssin kirkkokumppaneiden kautta myöntämällä 70 000 euroa katastrofirahastostaan.  

”Syyriassa on kylmä talvi, ja tarvetta on esimerkiksi huoville, lämmityslaitteille ja ruualle. Kirkot ja moskeijat toimivat hätämajoituksessa, ja niihin tarvitaan patjoja ja hygieniatarvikkeita”, sanoo Lähetysseuran humanitaarisen avun asiantuntija Eija Alajarva.  

Tietoa lisätuhoista ja kuolonuhreista saadaan koko ajan lisää, ja jälkijäristykset jatkuvat. Ihmisiä on vielä kadoksissa.  

“Syyriassa maanjäristys tulee tilanteeseen, jossa ihmisillä on jo valmiiksi vaikea tilanne sodan ja talouskriisin vuoksi. Maanjäristys on vienyt ihmisten koteja ja elinkeinoja, ja kaiken lisäksi sääolot ovat talven vuoksi ankarat”, Alajarva kertoo.  

Syyria on Lähetysseuran pitkäaikainen toimintamaa, jossa järjestöllä on työtä ja pitkäaikaisia kumppaneita. Tällä hetkellä Lähetysseura tukee maassa lasten koulunkäyntiä ja paikallisen rauhanverkoston työtä.  

Auta maanjäristyksen uhreja Syyriassa ja lahjoita Lähetysseuran katastrofirahastoon:

  • Verkkolahjoitus: https://felm.suomenlahetysseura.fi/lahjoita/katastrofirahasto/  
  • MobilePayllä: numeroon 17550
  • Tekstiviestillä: Lähetä viesti AUTA20 (20 €) tai AUTA10 (10 €) numeroon 16155

Lisätiedot: Lähetysseuran humanitaarisen avun asiantuntija Eija Alajarva, eija.alajarva@suomenlahetysseura.fi, puh. 040 820 97 32. 

Tuhoisa maanjäristys iski Kirkon Ulkomaanavun toimintamaahan Syyriaan – kylmä talvi lisää nopean avun tarvetta

Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on myöntänyt katastrofirahastostaan 200 000 euroa Syyriaan maanjäristyksestä kärsineiden lasten ja heidän perheidensä auttamiseen.

 

Varhain maanantaina helmikuun 6. päivänä tapahtunut voimakkuudeltaan 7,8 magnitudin maanjäristys on aiheuttanut valtavaa tuhoa Syyrian pohjoisosissa ja Turkissa. Maanjäristys on romahduttanut rakennuksia ja kuolleiden ja loukkaantuneiden määrän pelätään nousevan, koska raunioissa on paljon ihmisiä.

Järistyksessä on tähänastisten tietojen mukaan Kirkon Ulkomaanavun toimintamaassa Syyriassa ainakin 1 000 ihmistä on loukkaantunut ja kuolleiden määräksi on raportoitu jo yli 300 ihmistä. Myös Turkissa kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä on kohonnut tuhansiin. Maanjäristyksen alkuperäinen keskus sijaitsi noin 30 kilometrin päässä Gaziantepin kaupungista Turkin puolella.

Kirkon Ulkomaanapu on työskennellyt Syyriassa vuodesta 2017 alkaen.

Pohjois-Syyriassa vallitsevat tällä hetkellä talviset olosuhteet. Alueella on hyvin kylmä, ja rakennusten sortumisvaaran vuoksi moni maanjäristystä paennut joutuu oleskelemaan nyt ulkona. Humanitaarisen avustustyön tässä vaiheessa onkin tärkeää toimittaa maanjäristyksestä uhreille etenkin sellaisia tarvikkeita, jotka auttavat selviytymään talvesta: lämpimiä vaatteita, huopia ja suojaa.

”Avuntarve on suuri ja tilanne haastava. Seuraamme, miten asiat kehittyvät ja koordinoimme apua yhdessä muiden avustusjärjestöjen kanssa”, kertoo Syyrian maajohtaja Mazen Khzouz Damaskoksesta.

Kirkon Ulkomaanavun työ Syyriassa sijoittuu myös maanjäristyksestä kärsineiden Aleppon, Haman ja Idlibin alueille. KUA on työskennellyt etenkin koulujen korjaamisen ja lasten ja nuorten kouluun paluun parissa.

"Luonnollisesti jatkamme työtämme koulutuksen parissa Aleppossa, Idlibissä, Hamassa ja Raqqassa. Olemme yhteydessä hankkeidemme piirissä oleviin perheisiin maanjäristysalueella varmistaaksemme, että heillä on kaikki hyvin ja, että he saavat tarvitsemansa avun”, sanoo Khzouz.

Kirkon Ulkomaanapu on aloittanut hätäapukeräyksen Syyrian maanjäristyksestä kärsivien perheiden auttamiseksi.

”On järkyttävää, että kaikkien jo meneillään olevien globaalien kriisien lisäksi tapahtui tällainen tilanne, joka koskettaa tuhansia ihmisiä”, sanoo toiminnanjohtaja Tomi Järvinen Kirkon Ulkomaanavusta.

”Kirkon Ulkomaanavulla on mahdollisuus auttaa, koska työskentelemme jo näillä alueilla. Alkuvaiheessa tuemme akuutista tilanteesta selviämistä ja heti, kun mahdollisita, panostamme siihen, että voimme varmistaa lasten koulutuksen jatkumisen”, Järvinen jatkaa.

Lisätietoja: 
Syyrian maajohtaja Mazen Khzouz (in English), mazen.khzouz@kirkonulkomaanapu.fi

Toiminnanjohtaja Tomi Järvinen, tomi.jarvinen@kirkonulkomaanapu.fi, puh. 040 641 8209

Viestinnän asiantuntija Elisa Rimaila, elisa.rimaila@kirkonulkomaanapu.fi, puh. 050 599 6986

Näin voit auttaa

Tilinumero: OP: FI08 5723 0210 0215 51 + viitenumero: 5160
SMS-lahjoitustiedot: Lähetä viesti APU20 (20€) tai APU40 (40€) numeroon 16499
MobilePay-numero: 44970

Wed Feb 08 10:30:00 EET 2023