Uutisia

Uutislistaukseen

Vaalilupaus lunastettiin

Tyttöjä syömässä pizzaa.
Nelosluokkalaiset Liina, Anni ja Vera olivat tyytyväisiä vaalit voittaneen ehdokkaan vaalilupaukseen.

Marraskuussa aikuisten seurakuntavaalien aikaan alakouluikäisten Olkkarikerhoissa järjestettiin lasten seurakuntavaalit, joissa ehdokkaina toimivat piirretyt hahmot. Ehdokkaita vaaleissa oli seitsemän. Lapset pääsivät äänestämään erilaisia vaalilupauksia antaneita hahmoja. Voittajaksi 20 äänen saaliilla päätyi ehdokas, joka lupasi äänestäjilleen pizzaherkuttelut.

Äänestäjät saivat kuitenkin odottaa pitkän tovin ennen kuin voittaja sai vaalilupauksensa toteutettua ja Olkkari-kerhojen osallistujat pääsivät nauttimaan demokratian hedelmistä. Pizzaa tarjoiltiin Kuoppakankaan ja Könönpellon olkkareissa hiihtolomaa edeltävällä viikolla. Käpykankaalla pizzaa on luvassa vasta hiihtoloman jälkeen.

Sanni (11) ja Aada (10) kertoivat, että oman ehdokkaan valitseminen oli vähän vaikeaa, koska ehdokkaita oli paljon. 

-Lopulta valinta oli helppo, koska halusimme pizzaa, tytöt kertovat. 

Kuoppakankaan Olkkarin vetäjä Jenna Honkanen kertoo, että lasten seurakuntavaalien tarkoituksena oli tuoda seurakuntavaalit ja ylipäänsä demokraattinen vaikuttaminen lähelle lapsia.

-Äänestys tapahtui suljettuna lippuäänestyksenä aivan kuten oikeissakin vaaleissa. Äänestysprosentti näissä vaaleissa oli täydet sata! Jenna iloitsee.

Lapsia syömässä pizzaa.
Lapset olivat yhtä mieltä, että äänestäminen kannattaa.

 

2023-02-28 15:12:00.0