Uutisia

Uutislistaukseen

Huru-uket soittivat leit kaulassa

Ukuleleorkesteri esiintyi seurakuntasalissa. Sininen lei roikkumassa nuottitelineeltä.

Rautalammin rovastikunnan kehitysvammaisten kirkkopäivää vietettiin 9.10. Varkauden seurakunnassa. Paikalle oli saapunut väkeä palveluasumisyksiköistä Heinävedeltä, Joroisista, Suonenjoelta, Rautalammilta ja Varkaudesta. Päivässä oli mukana myös Risto Tabell. Hän on aloittanut tänä keväänä Vaalijan kehitysvammatyön pappina.

Varkauden seurakunnasta paikalla olivat diakoniatyöntekijät Pia Paananen ja Heli Kylmänen sekä diakoniatyön pappi Arja Päivärinta. Kirkkopäivä alkoi lounaalla. Sitä seurasi messu Pääkirkossa. Messussa Arja luki edellisen sunnuntain evankeliumitekstin selkokielisestä Raamatusta. Varkauden seurakunnan kanttori Tapani Majuri oli valinnut virret.

Messun jälkeen siirryttiin seurakuntasalin puolelle juomaan kahvit. Puurtilan emännät olivat valmistaneet tarjoiltavat. Yllätysesiintyjäksi oli kutsutta varkautelainen ukulelebändi. Tällä kertaa kokoonpano esiintyi nimellä Huru-Uket. Meno oli sen mukaista. Yleisön huulille nousi hymy, joku yltyi vähän tanssimaankin.

 

Annamari Kuparisepästä

Annamari Kuparisepästä

Anne-Maria ja Marja-leena Heinävedeltä

Anne-Maria ja Marja-Leena Heinävedeltä

Kahvittelun aluksi monet halusivat laulaa kirkkopäivään saapuneille. Alla Esko Suonenjoelta tulkitsemassa "Mun kanteleeni kauniimmin".

Esko Suonenjoelta laulaa Mun kanteleeni kauniimmin.

Veikko kertoi, ettei osaa laulaa, mutta sen sijaan hän on saanut lahjan kirjoittaa runoja. Tässä Veikko on lausumassa yhtä niistä.

Veikko lausuu oman runon.

Mika lauloi Suojelusenkelin.

Mika lauloi Suojelusenkelin

Ermo ja Veikko odottelemassa Ukuleleorkesterin esiintymistä.

Ermo ja Veikko odottelemassa Ukuleleorkesterin esiintymistä.

Tiina oli saapunut Suonenjoelta ja Matti Rautalammilta. 

Tiina oli saapunut Suonenjoelta, Matti Rautalammilta.

Huru-Uket esiintyivät tottuneesti. Mukana sai laulaa aina, kun laulu oli tuttu. "Hummani hei" -laulun kertosäe tuntui olevan tällä kertaa suosikki.

Huru-Uket ukuleleorkesteri soitti nopeatempoisia ralleja.

Pyykkilautaa ei ihan joka päivä näe soitettavan!

Luutun soittoa

Pyykkilaudalla säestetty "Onkimiehen blues" sai hymyn huulille. Kuvassa Markus, kehitysvammatyön pappi Risto ja diakoniatyöntekijä Heli.

Markus, Risto ja Heli kuuntelevat pyykkilaudan soittoa.

Arto kertoi laulujen olevan hyvinkin tuttuja: "Joka viikonloppu tulee laulettua karaokessa ääni käheäksi".

Arto Rautalammilta.

Risto-pappi oli suosittua seuraa. Päivän päätteeksi moni halusi tulla kuvaan hänen kanssaan tai vaihtaa kuulumisia. Alla Niko ja Risto.

Niko halusi tulla kuvattavaksi yhdessä Risto-papin kanssa.

Arvo ja Risto.

Arvo ja Risto.

Markus ja Risto.

Markus ja Risto

Varkaudessa asuvat Henna ja Päivi olivat päivään tyytyväisiä.

Henna ja Päivi

Markus ehti jututtaa Ristoa vielä ennen kuin kyyti lähti takaisin kohti Suonenjokea.

Risto ja Markus keskustelemassa

Kotiin lähdön aikaan. Irja ja Mirja olivat pukeutuneet kauniin punaisiin.

Irja ja Mirja lähdössä kotiin.

Paula oli saapunut Joroisista kirkkoon päivätoiminnassa tehty mitali ja kaunis keltainen huivi kaulassa.

Paula Joroisista

Keittiön väki siivosi kahvikupit kärryyn. Kiitos mukavasta päivästä.

Kahvikuppeja ja laseja kärryssä matkalla keittiöön.

 

Kuva ja teksti Tiia Klemettilä

 

2019-10-10 14:51:00.0