Uutisia

Uutislistaukseen

Tyttö ja isä suksilla. Poika istuu isän selässä rinkassa. Kuva: Karoliina Mustonen.

Hiihtäen kirkkoon koko perheellä

24.1.2020 08.00

Kirjoitan tätä kirjoitusta tammikuun alussa. Kauden aikana olen päässyt hiihtämään muutamia kertoja. Latupohjia on jo ajettu Varkauteen, mutta perinteisen hiihtäjänä odotan yhä kunnon latu-uria. Vielä ne kunnon lumisateet tulevat!

Hiihtäminen on ollut perheelleni erittäin mieluinen yhteinen harrastus. Nuorempi lapseni vasta opettelee hiihtämään ja pidemmillä reissuilla hän matkaakin puolisoni perässä ahkiossa. Vanhempi lapseni taas on jo nuoresta iästään huolimatta konkarihiihtäjä ja minulla äitinä teettää välillä vaikeuksia pysyä perässä, varsinkin jyrkissä alamäissä.

Sunnuntaihiihtäjän identiteetin kautta olen jopa eksynyt Varkauden latu Ry:n toimintaan mukaan. Varkauden ladussa toimimisesta onkin tullut itselleni tärkeä harrastus. Sen toimintaperiaatteiden joukossa on luonnossa tapahtuvan kuntoliikunnan edistäminen sekä erityisesti perheliikunnan ilon levittäminen alueella.

On ollut hienoa huomata, että myös itselleni rakkaassa työssä seurakunnassa perheiden hyvinvointi on tärkeätä ja Jumalan rakkauden välittäminen rohkeasti on yksi seurakunnan strategisista tavoitteista välittämisen vuodelle 2020. Jumalan rakkauden välittäminen ja perheliikunta yhdistyvät hiihtokirkossa.

Lunta kylläkin yhä puuttuu, mutta toiveikkain mielin olemme yhdessä Varkauden ladun kanssa järjestämässä hiihtokirkon Honkapirtin hiihtomajalla (Peräahontie 10) helmikuun ensimmäisenä päivänä klo 14. Hiihtokirkko on ulkona toteutettava liikunnallinen kirkkohetki kaiken ikäisille. Laulamme yhdessä, liikumme yhdessä ja siunaamme suksetkin yhdessä.

Tervetuloa!

 

Liikunta-agentti Karoliina Mustonen