Uutisia

Uutislistaukseen

Kesän ensimmäinen messu kokosi seurakuntalaiset ehtoollispöytään

Alttarikaiteelle polvistuneita seurakuntalaisia.

Kangaslammin alttarikaiteille asetuttiin tavallista väljemmin.

Koronakevään jälkeen ensimmäistä messua vietettiin sunnuntaina 5.7.
sekä pääkirkossa että Kangaslammin kirkossa. Pääkirkkoon saapui
paikalle noin 70 henkilöä, Kangaslammille 15.

– Ihmiset olivat iloisia siitä, että pääsivät pitkästä aikaa polvistumaan
ehtoollispöytään, vaikkakin turvaväleillä. Minustakin se tuntui suurelta
juhlalta, pääkirkossa liturgina toiminut seurakuntapastori Karoliina kertoi.

Pääkirkon etuosaan oli asetettu käsidesiteline, josta ihmiset saivat alttarille
tullessaan desinfiointiainetta. Kangaslammilla kädet desinfiointiin kirkkoon
saavuttaessa. Alttarille asetuttiin harvemmin, kuin tavallisesti.

Kangaslammilla messuun osallistuneet kertoivat jo odottaneensa ehtoollista.
– Kyllä on kiva olla kirkossa, totesi myös Kangaslammilla tekstinlukijana
avustanut Janne.

2020-07-06 09:51:00.0