Ekaluokan aloittavat siunattiin koulutielle maanantaina
Tänä vuonna koulun aloittavat ekaluokkaiset siunattiin
pääkirkon pihassa taivasalla. Ulkona oli kova tuuli, mutta
Hannun salin oven eteen pystytetyn alttarin kukkamaljakotkin
pystyivät pystyssä.
Tilaisuuksia järjestettiin kaksi, joihin oli lähetetty kutsukirje seurakunnan
tänä vuonna seitsemän vuotta täyttäville jäsenille. Siunattaviksi saapui
69 lasta. Kaikkiaan kirjeitä lähetettiin 139 kappaletta.
Kahdenkymmenen minuutin aikana laulettiin ja kuultiin Raamatun
kertomus Sakkeuksesta. Tulevan ekaluokkalaiset saivat mukaansa
ystävyystiukusen, jonka kautta vannoivat yhdessä ystävyyslupauksen:
"Minä lupaan olla kaikille ystävällinen.
Vannon sen kautta ystävyystiukusen."
Facebookista ja tilaisuudessa saadun palautteen perusteella kouluun
siunaamistilaisuus oli onnistunut. Myös toteuttajat ovat tyytyväisiä.
Ulkona oli mahdollista pitää kiinni turvaväleistä ja saada mukaan Liikkuvan
seurakunnan meinikiä, kun kädet nousevat ilmaan ja takapuolet penkistä.
11.8.2020 17.04