Seurakunta siivoaa puistoalueita pe 23.4.

Osa seurakunnan työntekijöistä keräsi roskia perjantaina 23.4. Diakoniatyöntekijät ja kirkkoherra parveilivat aamupäivällä Päiviönsaaressa.
- Tupakantumppeja oli aivan valtavasti. Löysimme myös kiväärin hylsyjä ja auton osia, Jarkko kirkkoherra kertoi.
Kyseessä oli tempaus, jonka kautta varkautelaisia halutaan muistuttaa roskien oikeasta paikasta - roskat kuuluvat roskikseen.
Samalla huolehditaan työntekijöiden fyysisestä kunnosta ja luonnosta.
Iltapäivällä lastenohjaajat putsasivat Kuoppakankaan seurakuntakeskuksen ympäristöä ja liikennepuistoa
sekä viestintätiimi Könönpellossa leikkikenttää, josta löytyi erityisesti rakettiroskaa.
- Puistosta löytyi tyhjiä lääkepakkauksia, pulloja ja vaatteita, lastenohjaajat Jonna ja Sari kuvailivat.
Ennen roskien keräämistä tiedusteltiin muutamia asioita kaupungin puutarhurilta Jaana Mähöseltä.
- Kuka tahansa voi mennä kirjastolle lainaamaan poiminta-apurin roskien keräämistä varten omalla kirjastokortilla. Roskia saa
vapaasti kerätä puistoista, taajamametsistä ja hiekkateiden varsilta. Kevyenliikenteen väylille ja autoteiden vierustoille ei saa
mennä keräämään ilman voimassa olevaa Tieturva 1 -korttia.
Poiminta-apureita on lainattavissa Varkauden kirjastolla 15 kappaletta ja Kangaslammin yhteispalvelupisteellä 5 kappaletta.

23.4.2021 17.04