Uutisia

Uutislistaukseen

Työ on ollut Anterolle elämäntapa

25.3.2021 09.27

Miesdiakoni vihreässä virkapaidassa.
Antero aloitti Varkauden seurakunnan diakonia-
työntekijänä syyskuussa 1999. Kuva. Suvi Pitkänen 2019.

Tulin tähän työhön kirkon alttarin edessä siunattuna. Samalla tavalla myös lähden, diakoniatyöntekijä Antero Saarelainen toteaa.

Anteron viimeisenä virallisena työpäivänä seurakuntaviraston kahviossa oli tarjolla kahvia ja pullaa. Samalle päivälle sattui ehtoollishartaushetki, joita Varkauden seurakunta ryhtyi pitämään ennakkoon ilmoittautuneille koronarajoitusten yhä jatkuessa.

Hartaushetkessä laulettiin virsi 923, joka löytyy vuonna 2016 käyttöön otetusta virsikirjan lisävihkosta. Virren sanat koskettivat. Kokemus sai Anteron pohtimaan, miten helppoa on kiintyä vanhoihin tuttuihin lauluihin ja unohtaa kokonaan tutustua uusiin, jotka voisivat olla aivan yhtä puhuttelevia.
Anna-Mari Kaskisen suomentaman alun perin Mary Elizabeth Byrnen sanoittaman virren neljännessä säkeistössä sanotaan:
Valta ja suosio jää päälle maan.
Perinnön taivaassa sinulta saan.
Aarteeni kallein nyt luonasi on.
Lahjoitat rauhan ja tuot sovinnon.

Antero ajattelee, että Jeesuksen valmistamaan taivaalliseen perintöön kannattaa luottaa ja uskoa, koska meillä ei ole muuta kuin tämä hetki. Emme aamulla tiedä, miten asiat illalla ovat. Siitä hänellä on omakohtaista kokemustakin. Aivoverenvuoto vuonna 2012 oli viedä työkyvyn. Yhtenä aamuna silmissä näkyi vain sahakuvioita eikä oikea puoli kehossa liikkunut.

– Kyllä maalliset asiat pitää silti hoitaa. Käsi aurassa ja sydän taivaassa on hyvä elämänohje.

Valokuvasta kopioidussa kuvassa mies ja nainen istuvat pöydän äärellä.
Diakoniatyöntekijät Ellen Väntti ja Antero Saarelainen kuvattuina viikko-
palaverissa vuonna 2002. Diakonien toimistotilat sijaitsivat silloin osoitteessa
Kissakoskenkatu 5.

Työura on kuljettanut karjalaispoikaa Etelä-Suomen kautta takaisin itään. Antero on tehnyt pitkän uran päihdeongelmista kärsivien ja pitkäaikaistyöttömien parissa. Antero on viettänyt monta joulua yksinäisten joululeirillä, järjestänyt marjaretkiä, sotaveteraanien leiripäiviä ja ruoka-apua eri muodoissa. Työstä muodostui elämäntapa.

– En tiedä, miksi alun perin päädyin juuri päihdetyön puolelle. Omat vanhemmat olivat raittiita ja omakohtaiset kokemukset päihderiippuvuudesta ovat sangen vähäiset.

Auttamistyön pariin Antero kuitenkin johdatettiin jo nuorena, kun hänet pyydettiin Kansanlähetyksen lähetyskoulun jälkeen kotipaikkakunnan ja -seurakunnan nuorisotyöhön. Diakoniatyötä suositteli seurakunnan diakoniatyöntekijä.

– En silloin ajatellut, että tulisin seurakuntaan töihin, mutta nyt kun jään täältä eläkkeelle olen kiitollinen, että olen saanut olla kirkossa töissä.

Tulevaisuuttaan Antero ei ole suunnitellut kovin tarkkaan. On parempi ottaa päivä kerrallaan.

– Tiesin jo viime syksynä, että jään nyt keväällä eläkkeelle. Silloin mennyt työhistoria alkoi pyöriä mielessä.

Myös entisissä työpaikoissa päihdekuntoutusosastolla sekä Nurmijärven, Vanajan ja Pirkkalan seurakunnissa tapahtuneet muistot ovat nousseet pintaan. Jotkut asiat ovat jääneet mieleen toisia paremmin. Pirkkalan seurakunnassa Antero teki myös vanhustyötä ja kutsui kerran kerhoon puhujaksi omaperäisestä pukeutumisestaankin tunnetun nykyisen Vesilahden seurakunnan kirkkoherran.

Harri Henttinen saapui paikalle kullanvärisissä vaatteissaan ja koruissaan ja näytti kerubilta tai enkeliltä. Ajattelin kyllä silloin, mitenhän tämä sujuu, mutta kun hän alkoi puhua, kaikki kuuntelivat hiljaa. Hän puhui niin kauniisti.

Ihmisten arvostaminen sellaisina kuin he ovat on yksi Anteron työskentelyä ja elämää ohjanneista arvoista.

– Diakoniatyöntekijä kohtaa jokaisen ihmisen tämän omien asioiden kanssa. Ongelmien ei saa antaa määritellä koko ihmistä. Epäonnistumisten jälkeen on lupa yrittää uudestaan.

Antero ehti olla lähes kaksikymmentä vuotta naimissa. Liitosta on kaksi jo aikuista lasta. Koska ero tuntui vaikealta, Antero hakeutui avioeroseminaariin. Sieltä jäi mieleen lause, joka on kantanut näihin päiviin saakka.

– Kuka tahansa voi epäonnistua. Toivoa ei saa menettää.

Mies nostaa punaista lyhtyä, jonka sydämenmuotoisesta kolosta loistaa liekki.
Anteron järjestämästä yksinäisten joulujuhlatsta kerrottiin Kotiviestissä
vuonna 2009. Alkuperäisen kuvan on ottanut Vesa Moilanen.

 

Juttu on julkaistu alunperin seurakuntalehti Kotiviestissä 25.3.2021.
Teksti: Tiia Klemettilä.