Pääkirkon kellotapulin maalaustyö valmistuu viikolla 27

Pääkirkon kellotapuli maalataan tänä kesänä. Värimalli on otettu pääkirkon seinästä.
Maalausurakka alkoi maanantaina 28.6. Työn arvioitu kesto oli noin yhdeksän (9) viikkoa,
mutta työt ovat edenneet etuajassa. Maalaustyöt saadaan valmiiksi viikolla 27, telineiden
purku viikolla 28.
Tänä aikana kulku Kirkkolehtoon tapahtuu Kosulankadun puoleisten parkkipaikkojen
vieressä olevista sisäänkäynneistä (kuvat alla).


Työmaa-alueelle on asiattomilta pääsy kielletty.
Tilaisuuksien aikana remontissa pidetään taukoa. Urakka ei vaikuta tiekirkkokauteen vaan
pääkirkko on avoinna ma–pe 10.6.–20.8. klo 11–16.
Pahoittelemme maalaustöistä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.
Pääkirkon ja pappilarakennuksen ulkoseinien rappaukset uusittiin tarvittavilta osin viimeksi
vuonna 1998. Huonokuntoinen rappaus piikattiin pois ja ruiskutettiin uutta tilalle. Silloin
käytetty pinnoite oli läpivärjättyä, joten ulkoseiniä ei tarvinnut erikseen maalata. Remontti
ajoittui niin pitkälle syksyyn, että kellotapulin pinnat jäivät käsittelemättä. Toisaalta, tapulin
pinnoite oli ollut sen verran hyväkuntoinen, ettei se tarvinnut välitöntä huoltoa.
Kellotapulin värimalli on otettu pääkirkon seinästä. Asbestia tornin pinnoitteista ei löytynyt.
Urakan tekee kokonaisuudessaan (telineurakointi+maalaus) kuopiolainen Pinnoitus-Pekka Oy.
Urakan valvojana toimii Heimo Pöllänen.
Päivitetty 7.7. klo 13:24.
28.6.2021 10.10