Uutisia

Uutislistaukseen

Näytämme vihreää valoa maailman mielenterveyspäivänä

Varkauden seurakunta on tänäkin vuonna mukana Mieli ry:n koordinoimassa kampanjassa ja näyttää vihreää valoa yhdenvertaisuudelle. Vihreäksi valaistaan 10.10. klo 18–22 pääkirkon pääsisäänkäynnin yläpuolella oleva risti. Vihreä valo loistaa myös Kuoppakankaankadulle Kuoppakankaan seurakuntakeskuksen huoneista. Vihreäksi valaisemisella muistutetaan tänä vuonna erityisesti siitä, että jokainen nuoren mieli on arvokas.

Kuvat valaistuista kohteista jaetaan Varkauden seurakunnan Instagramissa ja Facebooksissa. Käy tykkäämäässä ja muistuta kavereitasi ja seuraajiasi siitä, että jokainen nuori ansaitsee tulla kuulluksi ja kohdatuksi.

Maailman mielenterveyspäivän taustaa (mieli.fi)

Maailman mielenterveyspäivää vietetään vuosittain lokakuun 10. päivänä

Kansainvälisen mielenterveyspäivän avulla halutaan herättää keskustelua henkisen hyvinvoinnin edistämisestä, mielenterveyden ongelmien ehkäisemisestä ja hoidosta sekä mielenterveyspotilaiden ja omaisten asemasta maailmanlaajuisesti.

Yli sadassa maassa vietettävästä maailman mielenterveyspäivästä on muodostunut niin yhteisöjen kuin yksityisten kansalaisten tapa muistaa henkistä hyvinvointia. Päivän tavoitteena on vähentää ennakkoluuloja ja leimaa, joka edelleen liittyy mielen sairauksiin. Päivää on vietetty vuodesta 1992.

Päivän taustavoimia ovat Mielenterveyden maailmanliitto ja Maailman terveysjärjestö WHO. Suomessa valtakunnallisen päivän viettoa on alusta alkaen koordinoinut ja tehnyt tunnetuksi MIELI Suomen Mielenterveys ry.

Lähde: Mieli ry - Maailman mielenterveyspäivä Viitattu 10.10.2021.

 

Seitsemän vinkkiä nuoria kohtaaville aikuisille (Linkki avautuu Mieli ry:n sivulla).

Sun Oct 10 11:48:35 EEST 2021