Diakoniatyöstä puhuminen on Seppo Sulkosta aina yhtä innostavaa. Hän on työskennellyt diakoniajohtajana Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskusjärjestössä, Kirkkopalvelut ry:ssä, reilut kymmenen vuotta. Diakoniajohtajan tehtävänä on kehittää diakoniatyötä seurakunnissa ja tarjota seurakuntien diakoniatyöntekijöille ruohonjuuritason kumppanuutta yhteistyössä kirkkohallituksen ja hiippakuntien kanssa.

– Yleisin pyyntö seurakunnista on ollut saada ulkopuolista tukea oman työn arviointiin, siihen, mitä tuloksia jo nyt saamme työllämme aikaiseksi ja mihin tulevaisuudessa pitäisi keskittyä.

Diakoniatyön asiakasryhmät vaihtelevat vähävaraisista lapsiperheistä ikäihmisiin, yksinäisistä päihderiippuvuuksien kanssa kamppaileviin, työttömistä maahanmuuttajiin. Asiakkaaksi tullaan usein siinä vaiheessa, kun on jo tiputtu pois muista palveluista tai sopivaa palvelua ei ole löytynyt.

– Yhteiskunnalla ei oikeastaan ole palveluita ns. ilkeiden ongelmien varalle, Seppo pohtii.

Ilkeällä ongelmalla tarkoitetaan tilannetta, jossa ihmiselle tai perheelle vaikeuksia on kertynyt samanaikaisesti useita, juurisyitäkin voi olla monta ja siksi sopivaa ratkaisua ongelmiin on vaikea löytää.

– Myös yhteiskunnan palveluiden jonot, esimerkiksi toimeentulotukihakemusten käsittelyssä ja psykiatrisiin palveluihin pääsemisessä heijastuvat diakoniatyötekijöille.

Ensimmäinen päivä syyskuuta, kansallisena diakoniatyön päivänä, Varkauden pääkirkossa järjestetään Puhetta diakoniasta ilta, jonne Seppo Sulkko on kutsuttu puhumaan diakoniatyöstä tämän päivän kirkossa ja yhteiskunnassa. Puheenvuoro pohjautuu Tanskalaisella BIKVA-arviointimenetelmällä eri puolilta Suomea kerättyyn aineistoon. Yli kahdellakymmenellä paikkakunnalla on ryhminä haastateltu diakoniatyön asiakkaita, joihin on osallistunut noin 300 henkilöä. Lisäksi on ryhminä haastateltu noin 100 diakoniatyöntekijää ja saman verran seurakuntien esihenkilöitä osana Bikva-arviointia.

BIKVA-arvioinnin tavoitteena on ihmisten kokemuksia ja palautetta kuunnellen kehittää diakoniatyön laatua ihmisten kirkossa. Ryhmäkeskusteluja käydään ensin asiakkaiden kesken, sitten työntekijöiden kesken ja lopulta johtoportaassa. Organisaation ulkopuolinen haastattelupari kirjaa jokaisesta keskustelusta ryhmän yhdessä hyväksymän reaaliaikaisen muistion, jonka haastattelijat vievät mukanaan aina seuraavaan ryhmään. Lopulliseen muistioon kirjataan johtopäätökset ja pohditaan, mitä ja miten tästä eteenpäin voitaisiin jatkaa.

– Vaikka kysymyksessä ei ole tutkimuksellinen tulos vaan laadunarviointiin liittyvä aineisto, voidaan tuloksia pitää yllättävänkin luotettavina. Sitä on tutkittu, ettei isompi otanta anna kohderyhmästä juurikaan uutta tietoa.

Diakoniatyöntekijät saavat asiakkailta kiitosta kohtaamisesta. Diakoniatyöntekijöillä ei ole lakisääteisiä tehtävävelvoitteita, heillä on aikaa ja mahdollisuus nopeastikin reagoida ihmisten asioihin. Kirkon sisällä on kuitenkin käyty paljon keskustelua, millä keinoin ihmisten hätään tulisi tarttua eikä haaste ole uusi. Keskustelua kirkon perustehtävästä on käyty enemmän ja vähemmän koko kirkon olemassa olon ajan. Yhteiskunnan rakennemuutokset ovat vauhdittaneet keskustelua.

– Seurakunnissa diakoniatyön painopisteet toki vaihtelevat muun muassa paikkakunnan koon ja työn ”perinteidenkin” mukaan. Ilmiöt ovat silti paljolti samanlaisia, mutta resurssit ja diakoniatyön rooli paikkakunnan auttamisverkostoissa sekä kirkon sisälläkin vaihtelevat paljonkin. Yksilötyöstä painopiste on joka tapauksessa siirtynyt ja siirtynee yhä enemmän yhteisölliseen sekä yhteiskunnalliseen vaikuttamistyöhön, Seppo muotoilee.

Kirkkopalveluilla ei varsinaisesti ole omaa diakonista tai yhteiskunnallista strategiaa, jonka mukaan seurakuntia autetaan. Auttamisen ja kehittämisen muotoja pohditaan jokaisessa seurakunnassa paikallisten haasteiden ja tarpeiden valossa.

– Diakoniatyön asiakasryhmien laajuuden ja monimuotoisuuden vuoksi kirkon diakoniatyön on haasteellista löytää seuraavaa yhteistä strategista kohdennusta, mikä tällä hetkellä on se joukko, joka ei saa apua muualta. Seurakuntien työssäkin on tärkeää arvioida työn vaikuttavuutta, eli millaista muutosta ja lisäarvoa toiminnalla saadaan aikaan ihmisten arkeen ja pyhään.