Uutisia

 

Uutislistaukseen

Ensimmäiset Liikuntainnostajat koulutettiin viikonloppuna Nuoren kirkon Luotu liikkumaan -hankeen koulutuksessa

25.2.2020 14.41

Lokakuussa opetus- ja kulttuuriministeriön tuella alkaneessa Nuoren kirkon Luotu liikkumaan -hankkeessa koulutettiin ensimmäiset Liikuntainnostajat. Liikuntainnostajien on tarkoitus toimia seurakunnissa nuorten arkiliikunnan edistämiseksi.

Viikonloppuna hankkeessa mukana olevien Pilottiseurakuntien nuoria työntekijöineen kokoontui Pieksämäelle Partaharjun leirikeskukseen perehtymään höntsäliikunnan mahdollisuuksiin lisätä rippikoulu- ja isosikäisille arkiliikuntaa.

– Tarve tällaiselle toiminnalle on olemassa, koska tutkimusten mukaan murrosiässä liikunnan määrä entisestään vähenee, sanoo hankekoordinaattori Markku Autio Nuoresta kirkosta.

Koulutuksen tarkoituksena oli kouluttaa nuoret toimimaan vertaisohjaajina tulevissa höntsäliikuntaryhmissä. Koulutuksessa perehdyttiin höntsäliikunnan toimintamalleihin ja Liikuntainnostajana toimimisen ydinosamiseen. Nuoret pohtivat toiminnallisten harjoitusten kautta omia vahvuuksiaan ja kehityskohteitaan vertaisohjaajina. Koulutuksessa käsiteltiin myös höntsäliikunnan mahdollisuuksia osana rippikoulua ja seurakunnan nuorisotoimintaa.

– Eihän vajaassa viikonlopussa kaikkea valmiiksi saada, mutta toivon, että innostus ja halua oppia lisääntyy ihan jokaisella mukana olevalla nuorella, innostaa Autio.

Koulutukseseen osallistui tulevia Liikuntainnostajia Kajaanin, Kuopion, ja Varkauden Pilottiseurakunnista. Kevään aikana on tarkoitus kouluttaa myös muiden Pilottiseurakuntien ensimmäiset Liikuntainnostajat, että kesän ripareilla päästään useilla paikkakunnilla testaamaan höntsäliikunnan toimintamallia ja myös sitä, kuinka ripareilla syntyviä ryhmiä onnistutaan jatkamaan syksyllä ja vakiinnuttamaan se osaksi seurakunnan toimintaa.

– Haasteina nuoret pitivät sitä, kuinka juuri ne nuoret saadaan houkutelluksi mukaan, joille liikunta ei ole mieluisin harrastus. Uskon kuitenkin, että oikealla asenteella, työntekijöiden ja aikuisten mahdollistajien tuella seurakunnissa löydetään toimivat keinot, miettii Autio ja jatkaa:

– Tämä pilottivaihe on valtavan tärkeä. Voimme kokeilla erilaisia toimintatapoja, reflektoida ja muuttaa suunnitelmia tarpeen mukaan. Tärkeää on lähteä tekemään, tekemällä oppii.

 

Julkaistu alunperin ePressissä: Nuori kirkko ry 25.2.2020, 14:00

Lisätietoja:
hankekoordinaattori Markku Autio (markku.autio@nuorikirkko.fi, 044 787 8334)

 

Varkauden seurakunnasta mukana olivat liikunta-agentti, seurakuntapastori Karoliina Mustonen ja nuorisotyönohjaaja Jere Koskenlaita yhdessä muutamien nuortemme kanssa.