Uutisia

 

Uutislistaukseen

Tiekirkkokesä 2020 perutaan poikkeusolojen takia

13.5.2020 12.24

– Tiekirkot ovat madaltaneet ihmisten kynnystä tulla kirkkoihin, ja ne ovat tarjonneet
levähdyspaikan rauhaa ja arkkitehtonisia elämyksiä etsiville ihmisille. Onkin erityisen
harmillista, että joudumme perumaan tulevan kesän tiekirkkokauden epidemian takia,
Kirkkopalvelujen kehityspäällikkö Jari Kupiainen sanoo.

Epidemian kestoa ja sen vaikutusta ihmisten liikkumiseen ja kokoontumisen rajoituksiin
on mahdoton arvioida.

– Haluamme toimia vastuullisesti, emmekä vaarantaa kävijöitä ja työntekijöitä tilanteessa,
jossa koronaviruksen leviäminen on yhä mahdollista. Osa kirkoista pitää ovensa avoinna
tutustumista ja hiljentymistä varten, joten kirkossa piipahtamista kaivatessaan kannattaa
tarkistaa mahdollinen aukiolo seurakunnan omilta verkkosivuilta, Kupiainen kertoo.

Tiekirkot ovat luterilaisia ja ortodoksisia kirkkoja, jotka tarjoavat vierailijoille mahdollisuuden
kuulla paikallisista perinteistä, historiasta, arkkitehtuurista ja taiteesta. Ne ovat olleet kesä-
matkailijoiden suosittuja tutustumiskohteita ja uusia kirkkoja on liittynyt tiekirkkotoimintaan
vuosittain kasvava määrä. Viime kesänä vierailijoita palveli 269 kirkkoa ja niissä vieraili lähes
350 000 matkailijaa.

Kesän 2019 tiekirkkokauden suosituimmat kohteet olivat Turun tuomiokirkko, jossa vieraili
lähes 60 000 kävijää sekä Kallion kirkko Helsingissä, Valamon luostari, Kerimäen kirkko ja
Oulun tuomiokirkko. Tiekirkkotoimintaa organisoi Kirkkopalvelut.

Kirkkopalvelut ry on hyvinvointi- ja koulutuspalvelujen tuottaja, hyväntekeväisyystoimija sekä
seurakuntien ja kristillisten toimijoiden valtakunnallinen yhteistyö- ja palvelujärjestö.
Kirkkopalvelut tarjoaa Seurakuntaopistossa koulutusta 3500 opiskelijalle ja Valona-hyvinvoinnissa
varhaiskasvatus-, lastensuojelu- ja vanhuspalveluja. Organisoimme Yhteisvastuukeräyksen sekä
Kotimaanapu-, Ruoka-apu.fi- ja Vapaaehtoistyo.fi -palvelut.
Lisäksi järjestämme Kirkkopäivät ja Tiekirkkotoimintaa.
Kirkkopalvelujen omistama Kotimaa Oy on kustannusyhtiö ja viestinnän asiantuntijapalveluyritys.
Kirkkopalvelut työllistää 412 työntekijää ja sen jäseninä on 318 seurakuntaa  ja 81 järjestöä.
Kirkkopalvelujen liikevaihto vuonna 2019 oli 38,1 miljoonaa euroa.

Lisätiedot:

Jari Kupiainen kehityspäällikkö,
Kirkkopalvelut ry
p. 040 355 1614
jari.kupiainen@kirkkopalvelut.fi
www.kirkkopalvelut.fi
www.tiekirkot.fi

 

Lähde: Kirkkopalveluiden mediatiedote 17.4.2020